Laulaja-lauluntekijä Aleksanteri Hakaniemi on julkaissut uuden singlen.
Perjantaina päivänvalon nähnyt Sururata on kertomus yöllisestä ajatusten loopista, joka ei hellitä millään ja siitä, miten rakkaus ei lopu erosta huolimatta. Aleksanteri on kertonut aloittaneensa kappaleen kirjoittamisen jo 15 vuotta sitten vanhempiensa eron yhteydessä ja äitinsä juoksuharrastusta seuratessa. Kappaleen on tuottanut artistin vanha yhteistyökumppani Rafael Elivuo, joka tuotti myös Aleksanterin kolme ensimmäistä albumia.
Artisti on avannut kappaletta ja sen taustoja seuraavasti:
“Tää laulu laskeutui muhun valmiina vasta viime juhannuksena, Nelostiellä keikalta kotiin ajaessa. Mun ainoa tehtävä oli vaan muistaa se työhuoneelle asti. Uskon, että sen voima tulee just siitä jaetusta tunteesta että lopulta kaikki kuitenkin järjestyy. Tää on laulu, joka tuo lohtua. Se saa tuntemaan, ettei oo yksin. Meillä jokaisella on oma sururatamme juostavana.”
Kuuntele kappale alta.