Mikään ei voi olla rentouttavampaa kuin joogatunti doom metalin, stonerin ja noisen tahdissa

24.01.2013

Tämä hienous on mahdollista Yhdysvalloissa. Hei jooga-ihmiset, voisiko joku järjestää tällaisen myös Suomessa? Täällä olisi ainakin yksi, joka tarvitsisi doom metalin säestämän pakotien stressin moukaroimasta arjesta.

Kuva: Gisele Vienne

Toverilehtemme Inferno tämän bongasi ensin, mutta yleisöä ja kysyntää moiselle harrasteelle löytyisi varmasti täältäkin, joten koimme tarpeelliseksi jakaa tämän.

Yhdysvaltojen Pittsburghissa asuva aviopari Kimee ja Scott Massie vetävät kotikaupungissaan joogatunteja, joiden taustalla ei kuitenkaan kuunnella valaiden ääntelyä, lintujen viserrystä tai huoltoaseman alekorista ostettua kahden pennin Relaxing Moods -ambientlevyä.

Massiet nimittäin opastavat oppilaitaan joogan ja meditoinnin saloihin, kun taustalla pauhaa ehtaa doom metalia, stoneria, dronea, noisea, industrialia ja triphopia. Ensinnäkin pariskunnan joogakerhon nimi on Black Yo)))ga, mistä voidaankin jo päätellä, että joogatunneilla kuunnellaan ainakin Sunn O))):n massiivista alataajuusjyrinää.

Black Yo)))gan Facebook-sivuilla mainitaan lisäksi joogatuntien taustamusiikkina ainakin Ulver, Earth, Om, Horseback sekä myös Nine Inch Nailsin ja Portisheadin kaltaista hitusen kepeämpää osastoa.

Vaadimme tämän Suomeen!