Syksyllä 2011 perustettu Bydwellers julkaisee torstaina neljän biisin EP-levyn, joka on kuitenkin kuultavissa jo tänään ennakkoon Rumban verkkosivuilla.
Queens of the Stone Agen, Musen ja Placebon nimeen vannova ryhmä on viettänyt viime ajat hiljaiseloa. Rumba otti selvää miksi näin. Lisäksi kyselimme yhtyeeltä laakereista sekä tietenkin romanttisesta sunnuntaista.
Vastausvuoroon pääsivät/joutuivat yhtyeen kitaroiva solisti Krista Myllyviita sekä kitaraa ja koskettimia operoiva Ville Kivimäki.
Yhtyeen Facebook-sivuille pääset tästä.
Mikä ihme on Bydwellers?
Krista: ”Neljä hyvin erilaista yksilöä, jotka muodostivat puolivahingossa perheentapaisen ryhmän jossa tehdään musiikkia hyvin intensiivisesti.”
Nauhoititte kappaleet jo vuonna 2013, mutta EP julkaistaan vasta nyt. Mistä moinen?
Ville: ”Jaa-a, aika kuluu joskus kovin nopeasti. Ensin EP:tä miksattiin pieni ikuisuus. Kun paketti saatiin masteroitua, oli bändi jo vaipunut hiljaiseloon, joten kansitaiteenkin uupuessa ei pidetty enää kiirettä. Lopulta julkaisu tavalla tai toisella alkoi kuitenkin tuntua välttämättömältä, ettei koko homma valu ikuiseen limboon. Tämä saattaakin olla bändin testamentti, tai sysäys uuteen aikaan koko porukalle. Pääasia että rokki soi ja asiat menee eteenpäin!”
Bändin jäsenillä oli tauon aikana muita projekteja. Onko Bydwellers projekti muiden joukossa, vai keskityttekö nyt täysipäiväisesti Bydwellersiin? Mikä tekee Bydwellersistä uniikin verattuna muihin musiikkijuttuihinne?
Ville: ”EP:n nauhoituksen aikoihin Bydwellers oli meille tärkein juttu, johon laitettiin kaikki liikenevä aika ja luova energia. Tosin mahtui bändin ensimmäisillekin vuosille yksi pidempi tauko. Bydwellersin kanssa ei ole oikein tunnettu välimuotoja, joko tehdään täysillä tai sitten ei tehdä ollenkaan. Se on ehkä tämän bändin uniikkius meille, muut proggikset elää tasaisemmin omaa elämäänsä ja Bydwellers purskahtelee aina välillä sotkemaan pakkaa.”
Krista: ”Bydwellers toimii hyvin yhdessä mainioiden henkilökemioiden ja fiilisten takia. Jokainen tasapainottaa tai täydentää kollaboraatiota merkittävällä tavalla. Vain näillä hahmoilla voi syntyä tällaista soundia näiden ihmisten instrumenteista.”
Millaisiin hetkiin EP-levynne soveltuu parhaiten?
Krista: ”Kesäpäivään festareilla, syksyiseen iltaan sateen ropistessa ikkunaan. Riippuen ihmisestä, ja miten biiseihin suhtautuu.”
Tiedotteessa kerrotte, miten ”nelikko ei yritä keksiä pyörää uudelleen, mutta rasvaa laakereita soittamisen innolla ja tekmisen meiningillä.” Wikipedian mukaan ”laakeri on kahden elementin välinen osa, joka ohjaa niiden liikettä suhteessa toisiinsa”. Mitkä kaksi elementtiä Bydwyllers yhdistää, ja mitä kohti se ohjaa liikkeitänne?
Ville: ”Utopistinen luova hulluus ja maanläheinen, treenikselle haiseva diy-meininki. Kohde näillä on tilanteen mukaan hyvä biisi, tiukka keikka tai mitä nyt ikinä keksitäänkään ottaa tähtäimeen.”
Millainen olisi romanttinen sunnuntainne?
Krista: ”Heräät dageneftereissä kaverin tai kullan kainalosta. Tai lattialta yksin. Ulkona paistaa aurinko. Kesäinen sunnuntai. Kalliokerros odottaa!”
Ville: ”Heräsin itseasiassa juuri sohvalta ja verhojen välistä kajastaa keväisen kylmä aurinko. Lattialla on tyhjiä pulloja, jäseniä kolottaa ja kohta pitäisi luovia kotiin. Tulee kelattua kaikenlaista, naputtelen vastauksia tähän haastatteluun ja mietin mitä musaa laittaisi soimaan. Tämmöisestä sunnuntaista meidän Romantic Sunday -biisikin aikalailla kertoo, siitä vaan sanoja tutkimaan!”