”Missä rahani ovat, söpö pieni poika?” – Fiona Apple ei ole saanut korvauksia huippusuositulta räppäriltä

Lil Nas X on ongelmissa.

28.09.2019

Ennen kuin Lil Nas X oli Billboardin kärkisijan valloittanut hittiräppäri, niin hän yritti päästä pinnalle hinnalla millä hyvänsä, siinä missä muutkin.

Nyt tarinassa on se ikävä puoli, että tämä hinta on maksamatta. Lil Nas X on nimittäin käyttänyt viime vuonna julkaistussa Kim Jong -kappaleessa samplea Fiona Applen kappaleesta Every Single Night luvatta.

Kappale löytyy Lil Nas X:n Nasarati-mixtapelta. Lil Nas X kertoi olleensa puilla paljailla viime vuonna, joten ei ihme ettei tarvittavaa pätäkkää tai välikättä löytynyt asian hoitamiseksi.

Mixtapea ei löydy suoratoistopalveluista, joten tuottoa sillä Lil Nas X ei ole varmaankaan saanut aikaiseksi. Lisäksi kappaleen ei voine katsoa pönkittäneen räppärin uraa, sillä hän nousi julkisuuteen täysin puskista Billboardin ennätyksiä rikkoneella Old Town Road -kappaleella.

Fiona Apple on hyvin tarkka sampleoikeuksista, aiemmin hän kielsi Panic At The Disco -yhtyettä käyttämästä samaista samplea musiikissaan.

Tumblrissa julkaistiin video, jolla Fiona Apple vaatii rahojaan:

”Missä rahani ovat, sinä söpö pieni poika”, Apple kysyy videolla.

Jää nähtäväksi miten tarina etenee. Kuuntele biisit ja katso jutussa mainittu video alta.



Lisää luettavaa