Mitä tekivät Ville Valo, Joel Melasniemi ja kumppanit samalla lavalla vuonna 1992?

24.02.2014

Suomalaisen funk metalin superkokoonpanon keikka vuodelta 1992 on nähtävissä YouTubessa.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Vilma Melasniemi

Donits-Osmo Experience on mielenkiintoinen luku suomalaisen rockin historiassa. Nykyään yhtyettä kutsuttaisiin ”superbändiksi”, mutta 1990-luvun alussa se oli ainoastaan muikeaa funk metalia vääntävä porukka, jonka soittajat olivat ikäisikseen sangen taitavaa sakkia. Soitinerotiikka-aihetta käsiteltiin myös vuonna 2008 Rumban 25-vuotisnumeron Donits-haastattelussa, kannattaa metsästää se vaikka Lehtiluukusta.

Mikä bändistä tekee sitten merkittävän tapauksen? No, basson varressa toteutti slap bass -fantasioitaan eräs Ville Hermanni Valo, rummuissa oli Antti Lehtinen, kitarassa Joel Melasniemi ja laulajana toimi Joelin sisko Vilma. Funk metal oli tuolloin sitä kuuminta mahdollista kamaa, joten bändin pääkaupunkiseudun keikoille matkustettin ahkeraan ja niissä pogoiltiin vihreälilat hiukset hulmuten.

Eräs YouTube-käyttäjä on nyt tehnyt kulttuurityön ja ladannut yhtyeen vuonna 1992 äänitetyn keikkatataltioinnin katsottavaksi. Katso esitys alta. Huomaa myös Ville Valon ihastuttava tukkamalli!

Lisää luettavaa