Mitkä bändit valitaan Flow’n Open Source Stagelle? Seuraa Rumban ehdotuksia ja äänestä!

30.04.2013

Puuttuuko Flow’n esiintyjälistasta joku kotimainen lempiyhtyeesi? Heineken Open Source Stage on mahdollisuutesi vaikuttaa.

Kuva: Karkkiautomaatti / Last.fm

Heinekenin ja Flow’n tarjoamassa Open Source Stage -kisassa äänestetään, mitä kotimaisia artisteja kansa haluaisi Suvilahdessa nähdä. Rumba osallistuu soppaan nostamalla lähiviikkoina ehdokaslistasta esille toimituksen mielestä otollisia vaihtoehtoja. Ensimmäisenä valintanamme esitämme, että Karkkiautomaatin paluukeikka olisi näkemisen arvoinen!

1990-luvulla kukoistuskautensa eläneen pop-yhtyeen ura jäi viisivuotiseksi, mutta Karkkiksen myytti elää ja voi hyvin. Ryhmä ehti julkaista tukun ep:itä ja yhteensä kolme pitkäsoittoa, joista viimeiseksi jäänyt Suudelmilla-albumi nostetaan tämän tästä 1990-luvun parhaiden kotimaisten levyjen joukkoon. Yhtyeen johtohahmo Janne Kuusela on jatkanut Karkkiautomaatin jälkeen musisoimista Liekissä.

Äänestykseen voi osallistua Heinekenin Facebook-sivulla, kunhan tykkää sivusta ensin. Tykätyimmät ehdotukset toteutetaan, ja ehdottelijat voivat voittaa palkintoja. Sinne siis!

Suosituksia julkaistaan pari kertaa viikossa Rumban ja Heinekenin yhteistyönä.

Lisää luettavaa