Mokoma-yhtyeestä tunnettu laulaja Marko Annala julkaisi 13. päivä helmikuuta ensimmäisen soolosinglen Alter Annala -taiteilijanimellä. Elektronisen kappaleen nimi on Save Room, ja sillä kuullaan Annalan räppäämistä.
Annala kertoo kappaleesta seuraavaa:
”Ajatus elektronisesta sooloilusta kävi mielessä ekan kerran jo lähes kymmenen vuotta sitten, mutta en silloin luottanut kykyihini, enkä tiennyt edes mistä alkaa. Nyt olen kymmenen vuotta vanhempi, enkä ehkä yhtään viisaampi, mutta löysin keinoni. Miun täytyi hetkeksi siirtää Marko Annala syrjään, luoda Alter Annala ja nähdä musiikki vielä entistäkin leikkisämpänä ympäristönä.”
Lue myös: Mokoma-yhtyeen Marko Annala sooloilee – ja tällaista musiikkia tuskin osasi kukaan odottaa
Nyt kappale sai videon. Näet sen alta.
