Portion Boys julkaisee viimein debyyttialbuminsa 22. päivä syyskuuta. Tämän viikon perjantaina 1. päivä syyskuuta ilmestyy uusin levyn uusin single Tilipäivä.
Portion Boys perustettiin jo vuonna 2010. Juuri yli 40 keikan Elämän ABC -kesäkiertueen päättänyt yhtye juhlii albumin julkaisua erikoiskeikalla Kauhajoen IKH Areenalla 30. päivä syyskuuta.
Vuonna 2010 perustettu Portion Boys teki lopullisen läpimurron koko kansan tietoisuuteen jättihitillään Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo, jota on kuunneltu ainoastaan Spotifyssa lähes 20 miljoonaa kertaa plus toki sitten muut suoratoistokanavat siihen päälle. Yhteensä Portion Boysin kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 180 miljoonaa kertaa ja YouTubessa yhtyeen videoilla on katselukertoja yli 80 miljoonaa.
Tiedotteen mukaan Dynastia-albumi on yhtyeen kunnianosoitus kaikille pitkän uran varrella mukana olleille:
”Tuleva albumi on meidän kiitos ja ylistys koko meidän rakkaalle yhteisölle johon kuuluu fanit, bändin jäsenet, kiertuecrew ja kaikki ketkä ovat mukana matkassa jollain tavalla. Me ei oltais mitään ilman meidän faneja ja tuntuu että kaikista meidän mukana olevista on muodostunut meille suuri ja tärkeä perhe. Kiitos teille jatkuvasta tuesta ja voimasta mitä annatte!” bändi kertoo.