Monster Magnet saapuu Eurooppaan – läpimurtolevy Powertrip juhlan aiheena

Suomen-keikkoja ei kiertueen listauksessa näy.

09.10.2019

Monster Magnet saapuu ensi vuoden alussa Eurooppaan. Kiertueen päivämäärät on julkistettu, mutta Suomea ei listauksessa ainakaan vielä näy.

Tällä kertaa Dave Wyndorfin luotsaama partio ilmoittaa juhlistavansa Powertrip-albumia. Yhdysvaltalaisyhtyeen läpimurtolevy julkaistiin vuonna 1998, joten vuonna 2020 ei tule täyteen pyöreitä, mutta mitäpä siitä, kyllä näitä kappaleita sietää suitsuttaa. Yhtye breikkasi valtavirtaan Space Lord -singlellä ja sen musiikkivideolla, joka parodisoi Mase-nimisen räppärin Feel So Good -videota. Ja eipä unohdeta albumin nimikkobiisin ikonista kertosäettä tai urkuvetoista See You In Hell -kappaletta – levy on ikoninen stoner rockin saralla.

Yhtyeen oli määrä keikkailla Euroopassa jo kesällä, mutta kiertue peruttiin Wyndorfin nielurisaongelmien ja -leikkauksen takia.

Monster Magnet nähdään tammikuussa muun muassa Göteborgissa ja Malmössa, joten ei muuta kuin matkoja buukkailemaan. Tihrusta muut päivämäärät alta löytyvästä julisteesta.

Lisää luettavaa