Morsian lähtee papin matkaan ja mitä sitten tapahtuukaan

Louise Lemón julkaisi musiikkivideon tulevalta albumiltaan.

13.02.2019

Death gospeliksi luonnehditun musiikkityylin on povattu nostavan päätään entisestään tänä vuonna. Jonnekin goottitunnelmoinnin ja dreampopin leikkauspisteen tuntumaan pystytettyyn karsinaan on kipattu nimiä, kuten Anna von Hausswolff, Chelsea Wolfe ja Marissa Nadler.

Sosiaalisen median viraalivideoille hattua nostavaan otsikkoon kirvoitti kuitenkin Louise Lemón. Ruotsalaisartisti julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Purgen, jonka tuotti Randall Dunn. Lemón myös vieraili yhtyeensä kanssa Suomessa lämmittelemässä Sólstafiria.

Dunn on tuottanut myös hänen toisen albuminsa A Broken Heart Is an Open Heart, jonka on määrä ilmestyä maaliskuussa. Levyltä on juuri julkaistu Not Enough -single. Siitä on kuvattu myös musiikkivideo, jossa yllä mainittu mainittu papin mukaan karkaaminen tapahtuu. Katso video alta.

Louise Lemón esiintyy 10.–12. lokakuuta Blowup-festivaalilla Helsingissä.

Lisää luettavaa