Tiesitkö, että Mosambikissa on aktiivinen metalliyhteisö?
Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: kuvakaappaus videosta
Yhdysvaltalainen toimittaja ja ohjaaja Leslie Bornstein on tekemässä dokumenttia Mosambikin metallipiireistä. Idean Terra Pesada -nimiseen dokumenttiin naisohjaaja sai vieraillessaan Mosambikissa sairastuneen ystävänsä luona. Matkalla ollessaan hän kävi paikallisella metallikeikalla, ja päätti tehdä dokumentin ilmiöstä.
”Tiesin olevani oikeassa paikassa, kun näin keikkapaikan parkkipaikalla auton, jonka takaikkunassa luki teksti Slayer”, hän kertoo ensivisiitistään Mosambikin metallipiireihin.
Dokumentin tekijä antaa yllättävän syyn sille, että Afrikan maista tulee niin vähän metallibändejä: sähkön puuttumisen. Ilman sähkökitaraa ei voi soittaa metallia, dokumentaristi kertoo.
Elokuva on tällä hetkellä jälkituotantovaiheessa. Bornstein on rahoittanut elokuvan täysin yksin. Hän yrittää kerätä rahaa varainkeruun avulla helpottaakseen urakkaansa, mutta tällä hetkellä varainkeruu on tuottanut ainoastaan 440 dollaria, kun varainkeruun tavoite on 50 000 dollaria.
Varainkeruusivuille pääset täältä. Alta löydät lyhyen pätkän dokumentista. Se on sen verran mielenkiintoista katsottavaa, että toivotaan Bornsteinin saavan elokuvan valmiiksi vielä jonain päivänä.