Kaikki hyvä loppuu aikanaan, myös Moses Hazyn kiertueblogi. Yhtye koloaa helvetillisellä seuramatkallaan läpi Baltian ja vähän enemmänkin.
26.1. Genialistide Klubi / Tartu, 27.1. McBalerija / Jelgava, 28.1. Bubamara / Riika
Moses Hazyn Riku Rousu ja Joonas Karjalainen tien päällä. Photo credit: Jenni Kari
Riku Rousu kertoopi:
Oooolraits! F#%K YOU, WE’RE PROFESSIONAL!
Ensimmäisessä osassa mainitsin, että meillä on tapana katkaista keikkatauko pistokeikalla Helsinkiin, ja että syynä tähän ei ole kuulumisten vaihtelu automatkalla, vaan se, että on kivuttomampaa aloittaa yhteiselo tuijotellessa hiljaa pimeyteen kahdeksan tunnin verran. Olen myös huomannut, että kun ruoste on sulanut ja miehet hitsautuneet yhteen, tarvitaan niin sanottu loppurutistus (tai sanotaanko pikemminkin -kuristus) uuden tauon aloittamiseen. Mikäs tähän paremmin toimisi kuin minirundi Baltiassa, ja vielä vieraiden kera!
Eli tervetuloa Seuramatkalle helvetistä!
Ke 25.1. Oulu–Helsinki
Onneksi kävin viikko ennen lähtöä (ennakko)äänestämässä, sainpahan kuulla vaalivirkailijalta passini vanhentuneen. Ajoitus ei voinut olla täydellisempi, minulla kun ei muita henkkareita ole, ja uuden passin saa juurikin viikossa. Niinpä matka sai alkunsa lepposalla jonottelulla Oulun poliisiasemalla.
Lähdimme sitten hurruuttelemaan kohti Helsingin yötä. Tuttuakin tutummassa Pulkkilan Alkossa Jaakolta kysyttiin paperit, ja hän huomasi jättäneensä passin kotiin. Onneksi jätti myös naisensa, ja onneksi teinimiksaajaltamme kysyttiin paperit tässä vaiheessa, sillä passi saatiin hoidettua toiseen kyytiin. God bless women and alcohol. Näin flunssainen mutta iloinen retkueemme puotteli täyttä häkää Helsingin Mettälän tyhjän lähikapakan kautta serkkuni Teemun hoiviin kallistaakseen päänsä pariksi tunniksi ennen laivabaarin starttaamaa pitkää hämärää.
To 26.1. Helsinki–Tallinna–Tartto
Herätys aamukuudelta, njam! Tapaaminen terminaalissa aamuseitsemältä, namwau! Nopeasti tsekattuna seurueeseemme vaikutti kuuluvan kokonainen bändi (we made it!), LestaTV:n toimitus, neljän seuraavan päivän aikana rutkasti harmaantuva matkanjärjestäjä Foto ja parikymmentä enemmän tai vähemmän viinaan menevää matkaseuramiestä, ja -naista (nimi ja sukupuoli muutettu).
Sen enempiä sopimatta koko seurue käveli lautalle ja suoraa päätä baariin, kuka tilaamaan kahvia ja kaljaa, kuka pelkkää kaljaa. Myös Jäger virtaa muistoissani näistä hetkistä. Tallinnassa saatiin joukkoon mukaan vielä Joensuun Kaupunginteatteri, kun kyytiä Tarttoon päin sattuivat ettimään. Kauanko he mukana pysyivät, sitä en osaa sanoa.
Bussi oli mukavan tiivis, ja tämä + alkoholi tekivät koko porukkaan tutustumisesta juroille lappalaisillekkin suht kivutonta. Ja oikeastaan välttämätöntä heti ensimmäisen matkan aikana. Kyllä tuo matka pysähdyksineen kestikin, ainakin matkanjohtajamme hyyssäyksestä päätellen.
Saavuimme Tarttoon lopulta jotakuinki ajallaan, eli ehdimme juuri nakata romut mukavalle hostellillemme ja rynniä suoraan soundcheckiin. Onnekkaat vieraat saivat jäädä keräilemään rankan aamupäivän ja raskaan iltapäivän viemiä voimia ja tsemppaamaan itse kukin omalla tavallaan itseään sekä tovereitaan illan ja yön koitoksiin. Pakko myöntää, että kateeksi kävi.
Toisaalta tuntui tarpeelliselta nähdä illan keikkaan liittyvät kamat ja tila, oma tila kun alkoi hasardisti lähennellä kamapuolta. Hyvähän tuo olikin käydä tarkastaan, paikan tarjoama PA kun ei sisältänyt esimerkiksi mikseriä, jota näin ollen saimme alkaa metsästää. Itse käytin tämän ajan tehokkaasti päikkäreihin, joilta oli hyvä siirtyä suoraan lavalle valitsemaan kitarasoundia, vuokravahvistimeni tarjoamalta akselilta – trash metal-crunch boogie.
Tsekkailun jälkeen vietimme nopean herkutteluhetken alakerran viihtyisissä ravintolatiloissa, haaveilimme viereisen huoneen pöytätennis-mahdollisuuksista ja lipesimme hotellille lepäilemään. Suoritimme myös empiiristä tutkimusta siitä, räjähtääkö kaljatölkki, jos sen heittää seinään. Entä jos ravistaa ensin oikein kunnolla?
Taksilla keikalle, neljällä eurolla glamouria pesään, joka sekin kosahti tien tukkineeseen lumiauraan ja sitä seuranneeseen eksymiseen. Kun vihdoin löydettiin perille, oli lämppäribändi Andres Roots Roundabout (tsek out jos eteen ottaa!) jo täydessä vauhdissa. Oiken lepposaa hawaiji-bluesia, vähän hula-hulaa ennen nunnuka-nunnukaa!
Keinuttuamme kuin Tallinnan lautta Andren & co:n tahdissa totesimme pelikuntomme, tilan ja laitteiston suorastaan huutavan iisiä aloitusta. Niimpä marssimme Pekan (Pekka Tuomi, kitara) kanssa kahdestaan lavalle ja polkaisimme käyntiin Neil Youngin tutun ja turvallisen Cortez the Killerin.
Löydettyämme yhteisen rytmin ja sävelen huomasin Pekan asetelleen efektipedaalinsa nätisti eteensä, mutta kytkeneensä kitaran suoraan vahvistimeen. Pekka ei tätä ilmeisesti huomannut, vaan polki pedaaleitaan keikan loppuun asti. Ihme kyllä, keikka oli kova ja meno oli hikinen väsymyksestä huolimatta niin lavalla kuin yleisössäkin. Settilistaa en osaa teille sanella kahta biisiä enempää, mutta sen muistan, että Joonaksen tipaton tammikuu katkesi varsinaisen setin ja encoren välissä, ja kolmas encore oli takahuoneessa accappellana esitetty Isotalon Antti ja Rannanjärvi.
Pe 27.1. Tartto–Riika–Jelgava–Riika(–Leningrad)
”Balttia. Päivä 2. Still alive. Yks oksensi seinään, toinen parvekkeen lasiin, kolmas varasti jukkapalmun ja neljäs sammui hotellin ala-aulaan.”
– Facebook status update by Ville Ernesti Pohjonen of LestaTV
Pimeän yön jälkeinen sumea aamu. Balttiarallaa kaikki tallessa! Huoneestamme löytyy pokaali, joka on kuulemma ”Ykköspalkinto”. Päätämme palauttaa sen vähin äänin keikkapaikkaan. Jotkut muistelevat eilistä ja syövät aamupalaa, toiset myöntävät unohtaneensa. Hurjia juttuja, lieköhän edes toinen puoli totta. Sotkuista pitää maksaa 32 euroa. Omppuhotellit vois ottaa oppia!
Matka Riikaan voi alkaa, ruosteesta huolimatta porukka on hitsautunut tiiviisti yhteen. Joku muistuttaa sopineemme lautalla, että aina rajaa ylittäessämme promillet nollautuu. Kätevää? Kerromme vuoron perään itsestämme bussin mikrofoniin. Juhlakansa julistaa Jaakon voittajaksi. Kerromme vauvavitsejä. Joonas julistaa itsensä voittajaksi. Avoin yhteishurmos on päässyt valloilleen, nyt pitää vain saada se kantamaan vielä pari päivää.
Pyörähdämme Riikassa nakkaamassa kamamme hostellille ja jatkamme kiireellä matkaa Jelgavaan. Pimeys laskeutuu ja bussi hiljenee. Tyyntä ennen myrskyä? Kyllä.
Saavumme baarille, onneksi ei tarvitse roudata. Se tästä vielä puuttuisi, että pitäisi kyetä kantamaan tavaroita ja vielä huolehtia niistä. Kaivan kitaran pussista ja totean vibrakammen taipuneen 90 asteen kulmaan. Mitä minä juuri sanoin? Toisaalta, näyttää Jazzmasterissa pirun hyvältä…
Ja hyvältä näyttää koko seurueemme: joku juoksee trumpetti suussaan pitkin baaria, toinen tarjoaa sylitanssia, jotkut nukkuvat, joku huutaa äänimiehelle, osa pyörii tuhansien eurojen kameravermeiden kanssa ympyrää yrittäessään saada narulle kaikkea tätä. Toivon koko sydämestäni heidän epäonnistuvan.
Kasaamme kamat ja lähdemme syömään. Ruokapaikassa kosketinsoitinmaestro Joonas Karjalainen ”sooloilee”. Herra Tipaton on startannut helmikuunsa ajoissa niin kelloon kuin kalenteriin katsottuna ja valloittanut lasten leikkipaikan sotatantereekseen. Sankarimme kohtaa kaameita vastoinkäymisiä, kun häntä esimerkiksi kehotetaan sulkemaan Facebook kännykästään tai syömään mieluummin omaa pitsaansa kuin muiden.
Palaamme baarille, jossa reggaehenkiseltä kansanmusakarnevaalilta kuulostava paikallinen lämppäri aloittelee. Bandcheck! Vaikuttaa rauhalliselta, jopa väsyneeltä. Puhun nyt siis meistä. Jaakko saa syyttä lähes turpiinsa taksiin pakenevalta pukumieheltä. Paikan omistaja tuumaa, että ”mitäpä tuosta, ennen ois tullu aseesta”.
Jaria ei meinaa saada hereille. Kinastelemme baarin henkilökunnan kanssa siitä, saako lavalle viedä juomia. Voitamme kinan ja skoolaamme. Niin Joonas kuin Jarikin (Pääkkö, rummut) meinaa lentää ulos ennen keikkaa. Syy? Poket luulivat heitä kuulemma ”Normijuopoiksi lavalla”. Luulivat?
Rokkaamme. Toinen ylläri in a row! Keikka on nimittäin erittäin kelpo. Entäs se setti? Ei hajuakaan. Joonas käskee koko keikan Jaakkoa pistään monitoria isommalle. Mitä monitoria?
Keikan jälkeen hetki ”palutumista” pihalla, sitten lörpöttelyt paikallisten kanssa, jonka jälkeen bussi kutsuu Riikaan päin. Baarin omistaja ei halua myydä viinapulloa kotipakettiin, koska se on kuulemma liian kallis. Päätämme siis suunnata Riikassa baariin, kohtalokkaaseen Leningradiin – väittelemään jääkiekosta, kiipeilemään jättiläisten päällä, tanssimaan (ja riisuutumaan) pöydillä, juomaan lasinsiruja, varastamaan vodkapullo mafiapomolta ja… ja… ja… voiko tällaisen litanjan perään laittaa ”jne”?
LA 28.1. Riika(–Leningrad–-Riika)
Mikäs sen mukavampaa, kuin vapaapäivä keskellä lomareissua! Olisi mahdollista esimerkiksi nukkua pitkään, vaan ei, eihän se onnistu porukalla. Päätämme omistaa päivän hedonismille, mikä kohdallamme näemmä tarkoittaa völläystä pedissä, suihkua, ”erilaista” aikuisviihdettä, ihmispyramideja, ja yli 10 euron sijoittamista ravintolaan. Ravintolassa Jari ei halua maksaa, minä taas huomaan Visa Electronini kadonneen. En jaksa huolehtia, onhan hedonismipäivä. Hostellilla Joonas antaa korttini. Oli kuulemma löytyny edellisenä päivänä nostoautomaatista, enkä ollu
kaipaillut.
Ääni ei juuri pihise mutta soitto rullaa! Paikallinen kansanedustaja riisuutuu eturivissä. Vodka virtaa, ja me sen mukana, minneppä muuallekaan, kuin Leningrad baariin. Loppu on historiaa, joka sekoittuu mielissämme edellisen yön kanssa. Nyt seuraa ainaki poliisiautojen pysäyttelyä, shakkihivutusta kaukaisessa jatkopaikassa ja… ja… voikohan tähänkin laittaa ”jne.”?
Su 29.1. Riika-Tallinna-Helsinki-Oul..eiku Jyväskylä
Herätys on vaikea. Todella vaikea. Onneksi vaatteet on valmiiksi päällä, eikä reppuakaan reissun aikana juurikaan purettu. Kävelemme Jaakon kanssa kohti kulman takana sijaitsevaa eilistä keikkapaikkaa, kun bussikuski-parkamme juoksee meidät kiinni. Kamat on kuulemma noudettu, muut jo bussissa ja ollaan kohta myöhässä lautalta. Juoksuksi siis.
Mahtava reissu mahtavalla porukalla ja lopusta rutistetaan vielä kaikki irti. Nauru raikaa ja ihmiset harrastavat kertakäyttömukisuojasuuseksiä.
Ehdimme nipin napin terminaaliin, jostain kumman syystä suunnilleen koko porukka joutuu tullin tarkastukseen. Tupakkatopastani löytyy irtokarkkia, ei kuulemma haittaa. Repustani löytyy outo villapaita. Säikähdän ja käymme seuraavanlaisen keskustelun:
– It’s not mine!
– Ei se mitään.
– Can I keep it?
– Piä vaan.
..Se on muuten nytkin päälläni, että jos joku reissulaisista kaipailee hupullista vihreää villapaitaa – voit unohtaa sen!
Lautalla nautimme buffet-päivällisen. Osa jaksaa baariin asti, suurin osa tyytyy makaamaan lattialla. Kehitämme uuden seurapelin (Jesy!). ”Tallinnan Vana 24”:ä pelataan niin, että hajotetaan 24-pack kaljaa/siideriä keinuvan lautan lattialle, ja yritetään sitten kerätä janoisten eestä itselle niin monta kuin vain suinkin ehtii. Jesy osoittaa olevansa mestari pelissä. Helsingissä lähdemme kukin omille teillemme. Meillä on vielä automatka Ouluun edessämme, vai onko?
Herään autosta, Pekka nuokkuu ratissa. Kuskien käydessä vähiin päätämme jäädä Jyväskylään Omppuhotelliin yöpymään. Suhteellisen surkean näköinen joukkiomme talsii hikisenä pakkasessa takit auki pitkin Jyskylän keskustan mäkiä hotellia etsien. ”Päätän” kokeilla Jesyn seurapeliä omalla lonkkupäkilläni!
Lannistaa. Omppu on täysi, mutta onneks Keinäs-Sami tarjoutuu majoittamaan seurueemme. Kiitos Sami, kämppäsi haisi kuulemma vielä keskiviikkonakin?
Katsomme kauhuissamme reissulla kertynyttä dokumenttimateriaalia itkien itsemme uneen. Vihdoinkin se on ohi.
Ma 30.1. Jyväskylä-Oulu
Heräämme. Ajamme Ouluun.
Loppuun vielä anonyymit lainaukset reissulta:
”Fuck you i’m professional”,
”Actually it’s not a flower, it’s jukka palm”
”Kuinka paljon voi valkosipuli näyttää venttiililtä?”
”Mää hoijan sut semmoseen kuntoon, että joulupukkikaan ei tunnista sua,
että mikä pötkylä siinä sohvalla pötköttää.”
”Riku, ostetaan ne moottoripyörät, mää oon paljon kovempi jätkä ku nuo.”