Muistatko trap-megahitin Turn Down For What? – biisin voi ilmeisesti kääntää myös kaunoluistelun taustamusaksi ja jopa onnistua

Hillitön piruetti armottomaan kliimaksiin.

06.01.2018

Kaunoluistelija Jimmy Ma veti eilen Yhdysvaltain mestaruuskisoissa oman numeronsa Lil Jonin ja DJ Snaken yhteishitin Turn Down For What tahtiin ja kyllä, lopputulos on vähintäänkin tsekkaamisen arvoista katseltavaa.

Ilmeisesti kaunoluistelun sääntöjä on muutettu tänä vuonna niin, että myös sanoituksia sisältävää musaa saa sisällyttää kilpailunumeroihin, mikä ei ollut aiemmin mahdollista.

Jos muistat biisin alkuperäisen viraaliksi nousseen musavideon, sehän esitteli sekin tanssimeininkiä… jos nyt ehkä vähän erityyppistä.

Lisää luettavaa