Muse nähdään kesällä Suvilahdessa

Simulation Theory -kiertue tuo brittibändin Suomeen.

05.11.2018

Muse konsertoi Helsingin Suvilahdessa tiistaina 18. kesäkuuta. Pääsyliput maksavat 84 euroa kappaleelta ja niiden myynti alkaa perjantaina 16. marraskuuta Ticketmasterissa.

Muse julkaisee Simulation Theory -albuminsa 9. marraskuuta ja aloittaa helmikuussa maailmankiertueen levyn tiimoilta. Edellisen kerran brittibändi on nähty Suomessa loppuunmmydyllä Hartwall-areenalla kesällä 2016.

Simulation Theory -albumilta on julkaistu ennakkoon jo viisi kappaletta: Pressure, The Dark Side, Something Human, Thought Contagion ja Dig Down. Kappaleiden musiikkivideot löytyvät alta.

Albumi on herättänyt keskustelua ennakkoon kansikuvan ja tuottajavalintojensa vuoksi. Kasariestetiikkaa huokuvan kannen (ks. otsikkokuva) on suunnitellut Stranger Things -sarjan alkuperäisen julisteen tehnyt Kyle Lambert. Albumin super deluxe -version kansi on puolestaan Star Wars: The Last Jedi– ja Avengers: Infinity Wars -elokuvien julisteet tehneen Paul Shipperin käsialaa. Tuottajina levyllä on Musen läpimurtolevyjen Absolutionin ja Black Holes and Revelationsin tuottaneen Rich Costeyn lisäksi muun muassa Mike Elizondo, Shellback ja Timbaland.

Muse (UK)
Ti 18.6.2019 Helsinki, Suvilahti
Liput 84 €

Lisää luettavaa