Musiikkialalla vankka usko tulevaisuuteen – suurin luotto elävän musiikin markkinoiden ja musiikkiviennin kasvuun

Luotto on kova, mutta kysymyksiäkin riittää.

Music Finlandin teettämän viimeisimmän musiikkialabarometrin mukaan alan suomalaisilla toimijoilla on vankka usko tulevaisuuteen.

Music Finlandin musiikkialabarometrin mukaan valtaosa kotimaisista alan toimijoista uskoo musiikin kulutuksen lisääntyvän sekä elävän musiikin ja musiikkiviennin kasvavan.

Toisaalta alalla ollaan huolissaan digitalisoitumisen ja kasvavan kilpailun tuomasta epävarmuudesta etenkin tulonjaon ja tulojen muodostumisen suhteen.

Music Finland toteutti kyselyn nyt toista kertaa. Musiikkialan ammattilaisilta kysyttiin heidän näkemyksiään alan tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Edellinen kysely tehtiin kolme vuotta sitten. Tuolloin musiikkialan toimijat olivat kriittisempiä ja epäilevämpiä alan tulevaisuudennäkymistä.

Suurin luotto musiikkialan toimijoilla oli elävän musiikin kasvuun. Elävän musiikin tapahtumien ennakoidaan olevan tulevaisuudessa yhä merkittävämpi työllistäjä muusikoille ja välittäjäportaalle.

Suomessa tehdyn musiikin uskottiin olevan tulevaisuudessa myös entistä vahvempi vientituote. Yli puolet barometrin vastaajista uskoi musiikkiviennin kasvavan seuraavan kolmen vuoden aikana. Myös barometrin avovastausten perusteella musiikin kenttä nähdään globaalina ja suomalainen musiikki kansainvälisesti kiinnostavana.

Suurimpina kysymyksinä pidettiin etenkin itsensä työllistävien sosiaali- ja eläketurvaan liittyviä mahdollisia ongelmia. Myös digitaalisen musiikkijakelun tulonsiirto herätti huolta.

Barometrikyselyyn vastasi tällä kertaa 518 musiikkialan ammattilaista eri genreistä ja eri toimialoilta. Barometrin on toteuttanut Music Finland yhteistyössä Gramexin, IndieCon, Musiikkituottajat IFPI Finlandin, Suomen Musiikintekijöiden, Suomen Musiikkikustantajien, Suomen Muusikkojen Liiton, Suomen Säveltäjien ja Teoston kanssa.

Lue Musiikkialan barometri 2019 -tutkimusselvitys kokonaisuudessaan täältä.