Universal hotkaisi juuri EMI:n levy-yhtiötoiminnan ja heti perään Sony/ATV Publishing saman yhtiön kustannustoiminnan. Mitä siitä seuraa vai seuraako mitään? Markus Hilden pohtii asiaa.
Teksti: Markus Hilden, kuva: EMI
Amerikkalaispankki Citigroup yritti yli puolen vuoden ajan myydä ongelmien kanssa paininutta EMI-yhtiötä, joka tipahti sen syliin, kun sijoittaja Guy Hands ja hänen firmansa eivät saaneet toimintaa liitoon. Lopulta ranskalaiseen Vivendi-mediakonserniin kuuluva Universal Music Group osti EMI:n levy-yhtiötoiminnan.
Levy-yhtiöbisneksessä on siten paperilla maailmanlaajuisesti tarkasteltuna enää kolme suurta: Universal, Sony ja Warner, joista Universalin markkinaosuus kaikesta myydystä musiikista on EMI-kaupan jälkeen yli kolmannes. Näiden lisäksi kuvioissa on muutama pykälän verran pienempi toimija. Suurin vaihtoehtomusiikkiin keskittynyt ryhmittymä lienee 4AD:n, Matadorin, Rough Traden ja XL:n muodostama brittiläinen Beggars Group.
Universalin Music Groupin toimitusjohtaja Lucian Grainge painottaa Vivendin tiedotteessa vaalivansa EMI:n perinteitä brittiläisenä osaajana. Suomen Universalin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund ei osaa sanoa käytännon toimista vielä mitään, sillä koko kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän eri maissa.
”Kauppa on sekä Universalille että EMI:lle positiivinen asia, ja molemmat tahot arvostavat suuresti toisiaan. Tarkoituksena on nostaa EMI:n yhtiöprofiili takaisin sen historian ja arvostuksen ansaitsemalle tasolle. On kuitenkin liian aikaista spekuloida kaupan konkreettisia seurauksia Suomen markkinoilla”, Nordlund sanoo.
Suomen EMI:n työntekijät eivät kommentoineet asiaa.
Kaupalla saattaa olla konkreettisia vaikutuksia artistien elämään, vaikka sitten mutkan kautta. Esimerkiksi EMI-artisti Katy Perryn ja Sonyn kanssa sopimuksen tehneen säveltäjä-tuottajan Lukasz ”Dr. Luke” Gottwaldin tiet saattavat erota, sillä Gottwaldin kirjoittama ja tuottama musiikki siirtyy Sonyn omistukseen ja Perryn levytykset Universalille. Näillä näkymin Gottwaldin sopimus velvoittaa hänet tuottamaan viiden vuoden ajan musiikkia ainoastaan Sonyn artisteille.
Nykyisin on hankala hahmottaa, kuka levyttää millekin emoyhtiölle. Esimerkiksi RCA on Sonyn sateenvarjon alla, Island ja Mercury Universalilla, Atlantic sekä Reprise Warnerilla. Levyfirmojen määrä sinänsä ei ole dramaattisesti muuttunut, ainoastaan omistussuhteet. Esimerkiksi nimihirviö Island Def Jam Motown Music Group on vain osa Universalia, mutta kaikki kolme firmaa toimivat omillaan ja yhä julkaisevat tai ainakin jakelevat artistien musiikkia. Muun muassa Rihanna kuuluu Def Jamin kaartiin.
Emoyhtiöt ovat brändiä vaalivia myllyjä. Siinä missä esimerkiksi luksusbränditalli LVMH hallinnoi kymmeniä muoti-, juoma- ja kellomerkkejä yhden sateenvarjon alla, Universalin kaltaisen musiikkijätin eri alamerkit ovat ottaneet oman roolinsa ja hankkivat riveihinsä artisteja, jotka sopivat juuri heidän imagoonsa ja täydentävät toisaan. Lisäksi lataus- ja Spotifyn kaltaisten streaming-palvelujen suosio on hurjassa nousussa ja keskittämällä voimansa yhtiöt varmistavat erinomaiset asemat korvauksista neuvoteltaessa. Joukossa on voimaa.
Artistien kohtelulla ja levy-yhtiön koolla ei välttämättä ole korrelaatiota keskenään. Jos yhtiö antaa artistin tehdä mitä huvittaa, on artistilla velvollisuus silti olla panostuksen arvoinen ja tiedostaa oma asemansa. Se pätee jokaisessa levy-yhtiössä koosta riippumatta. Lisäksi tunnetusti hittiartistit maksavat monta heikommin menestyvien artistien albumia. Esimerkiksi Bon Iver ja The National ovat indie-firma 4AD:n menestystuotteet, joiden avulla yhtiö voi julkaista pienemmän yleisön saavuttavia albumeita, ja supertähti Adele kuuluu XL:n talliin. Jotkut artistit taas ovat puoliksi myyneet itsensä jätille: Iron & Wine on monilla markkina-alueilla XL:n bändi, mutta Yhdysvalloissa Warnerin – ja kas, heidän viimeisin albuminsa meni siellä listakakkoseksi.
Entäpä yleisö sitten? Kirjoitin alussa ”paperilla”, koska levyn kannessa omistussuhteet eivät käytännössä näy juuri mitenkään. Kädessäni olevan Lady Gagan Born This Way -albumin takakannessa on suurimmalla Streamlinen logo, sitten Interscopen ja vieressä Konliven. Vasta pienellä printillä lukee, että Interscope on osa Universal Music Groupia. Kuinka moni tulee kaupassa tai keikalla edes miettineeksi, mille yhtiölle artisti levyttää?