Mustan nuoren ampuneen korttelivahdin ja hiphop-tähden välinen kohuttu nyrkkeilyottelu peruttiin

09.02.2014

Korttelivahtina toimiessaan aseettoman nuoren ampuneen George Zimmermanin ja räppäri DMX:n välille kaavailtu nyrkkeilymatsi ei sittenkään toteudu, ilmeisesti ottelun järjestäjän omantunnon tuskien takia.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Wikipedia (DMX)

Viime keskiviikkona uutisoitiin, että räppäri DMX olisi kiinnitetty niin sanottuun julkkisnyrkkeilymatsiin ottelemaan kiisteltyä George Zimmermania vastaan. 17-vuotiaan Trayvor Martinin ampumisesta vuonna 2012 ilman rangaistusta selvinnyttä Zimmermania vastaan oli pyrkinyt ottelemaan peräti 15 000 vapaaehtoista, joista valituksi tulleen DMX:n ja Zimmermanin välinen ottelu oli tarkoitus järjestää 15. maaliskuuta.

Rolling Stone -lehden mukaan nyrkkeilyottelun promoottori Damon Feldman on kuitenkin nyt ilmoittanut peruneensa ottelun, vain neljä päivää ennen kuin ottelun järjestäjien oli tarkoitus pitää Zimmermanin kanssa aiheesta virallinen tiedotustilaisuus.

Feldman tiedotti peruutuksesta ensin Twitter-tilillään, jossa hän kertoi tulleensa ottelun suhteen toisiin ajatuksiin tajutessaan, että ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin raha”.

Myöhemmin Feldman tarkensi peruutuksen syitä Rolling Stonen haastattelussa:

”Zimmerman oli väärä valinta tällaiseen hankkeeseen. Kun katsoin tänään silmiin omia lapsiani, en pystynyt edes kuvittelemaan sellaista ajatusta, että joku tappaisi heidät ja selviäisi siitä kuin koira veräjästä. Ajatuskin sellaisesta sattuu todella paljon. Päätös oli vaikea, koska olisin voinut tienata tällä ottelulla kaksi miljoonaa dollaria, mutta nyt voin ainakin säilyttää arvokkuuteni. Olen tyytyväinen päätökseen.”

DMX:n tiedottaja Domenick Nati oli myös kertonut Rolling Stonelle, ettei DMX itse asiassa ollut vielä ennen ottelun perumispäätöstä edes ehtinyt suostumaan matsiin, vaikka niin oli väitetty.

Feldmanin mukaan räppäri olisi kuitenkin itse pyytänyt päästä ottelemaan Zimmermania vastaan ja luvannut muun muassa ”hakata Zimmermanista paskat pihalle” ja “kusta hänen naamalleen”.