Myrkurin keikat Suomessa peruuntuvat

Myrkuria ei Suomessa toukokuussa nähdä.

07.04.2022

Tanskalaisen Myrkurin keikat Suomessa on peruttu kokonaan.

Viime vuoden joulukuuksi suunniteltu Myrkurin Folkesange -konserttisalikiertue siirtyi marraskuussa 2021 tälle keväälle. Syynä tähän olivat koronarajoitusten vaikutukset kansainväliseen kiertämiseen.

Nyt Tuska Live ilmoittaa, että kaikki kolme toukokuulle suunniteltua konserttia Suomessa on kuitenkin jouduttu perumaan logistisista syistä. Liput voi palauttaa niiden ostopaikkaan 6. päivä heinäkuuta 2022 mennessä.

Myrkur on parasta aikaa Islannissa äänittämässä seuraavaa levyään.

Lisää luettavaa