N.W.A.-elokuva Straight Outta Comptonin tekijöillä riittää ensi-iltaviikonlopun jälkeen aihetta hymyyn

17.08.2015

Spin uutisoi, että hiphop-elämäkertaelokuva Straight Outta Compton onnistui ensi-iltaviikonloppunaan lippuluukuilla yli odotusten. N.W.A-elokuva nousi Yhdysvaltain katsotuimmaksi elokuvaksi ja tuotti muikeat 56,1 miljoonaa dollaria – eli kaksi kertaa leffan tuotantokustannusten verran. Tilanne ilahduttanee ohjaaja F. Gary Grayn mieltä senkin takia, että elokuvasta pelättiin ennalta floppia.

Straight Outta Comptonin Suomen-ensi-illasta ei ole vielä täyttä varmuutta – Finnkino pyysi suomalaisten rap-fanien huutoäänestystä siitä, halutaanko leffa Suomen elokuvateattereihin, ja äänestyksen lopputulos on vielä hämärän peitossa. Ainakaan vielä sitä ei ohjelmistoissa näy. (EDIT: Elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan 2. lokakuuta)

Straight Outta Comptonin pistemäärä IMDb:ssä on tällä hetkellä suosiolliset 8,4, ja kriitikoiden näkemysten keskiarvo Metascoressakin on 71. Kiinnostavan oloinen pätkä, siis.

Lisää luettavaa