”Natsilta näyttävät jätkät naivat keskenään” – klubin saama asiakaspalaute nousi välittömästi legendaariseksi tilitykseksi

Perusiltahan tuo olisi Kalliossa, mutta maailmalla ehkä vähän erikoisempaa. Eiq.

01.11.2016

Olemme ennenkin uutisoineet Berliinissä sijaitsevasta Berghain-klubista. Klubi on kuuluisa siitä, että siellä saa toteuttaa itseään ja erikoisimpia mielihalujaan monin eri tavoin erilaisissa teemailloissa. Vapaa seksi kukoistaa, musiikki soi aamuun saakka ja niin edelleen.

Yelp-sivustolle antamansa palautteen mukaan Kyle W. -niminen miekkonen koki elämänsä illan Berghainissa. Myönnettäköön, hieman tässä haisee hien, siemennesteen ja ruumillisten ilojen lisäksi myös keksityn tarinan maku, mutta onhan tämä nyt sen verran proosallista, liki William S. Burroughs -henkistä tykitystä, että menköön tämän kerran.

Lue illan kulusta alta.

1 2 3 4 5 6 7

Lisää luettavaa