Negativen kiertueelle tyly loppu – kitaristi jätti yhtyeen

18.05.2011

Yhtye ei ole kommentoinut eikä vahvistanut asiaa nettisivuillaan eikä sosiaalisessa mediassa.

Kuva: Warner Music

Larry Love -taiteilijanimen taakse kätkeytyvä Lauri Markkula postasi eilen Facebook-sivulleen videon, jossa tiedottaa erostaan.

Englanninkielisessä monologissa kitaristi kiittelee fanejaan tuesta. ”Tämä on yhden aikakauden päätös. Olemme tehneet viisi albumia ja kymmenen vuotta on kulunut. Se on enemmän kuin suurimmalla osalla yhtyeistä”, ex-kitaristi sanoo.

Vuodesta 2001 Negativessa soittanut Markkula perustelee päätöstä perinteisellä erilleen kasvamisella. Levy-yhtiöstä ei kommentoitu tapauksen yksityiskohtia.

Viime vuonna julkaistun Neon-levyn myötä Negative on keikkaillut runsaasti pitkin maailmaa, ja vielä pari päivää sitten yhtye esiintyi Meksikossa. Seuraavan kerran Negativen on määrä esiintyä 11. kesäkuuta Kalajoella, saa nähdä kuka siellä kitaroi.

Markkulasta tuli bändin ainoa kitaristi vuonna 2008, kun yhtye niin ikään kasvoi erilleen Sir Christuksen kanssa.