Neneh Cherry teki jazz-coverin Suicide-yhtyeen klassikosta

12.04.2012

Länsinaapurin laulajaneito käänsi yhdessä jazz-bändin kanssa unenomaisen synapop-klassikon kohti onnistuneiden covereiden satamaa.

Kuva: Last.fm

Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Neneh Cherry julkaisee kesäkuussa uuden albumin pohjoismaisista muusikoista koostuvan The Thing -jazzorkesterin kanssa. Nimeä The Cherry Thing kantavalta levyltä on irroitettu ensimmäinen maistiainen, joka on yllätyksellisyydessään melkoinen potinräjäyttäjä.

Eka single on nimittäin, ei enempää eikä vähempää kuin, kaksikon Alan Vega & Martin Rev eli Suiciden vuoden 1979 synapop-kaanoniin pyhitetty Dream Baby Dream.

Nenehin ja The Thingin käsittelyssä alkuperäisen veretseisauttavan hauras minimalismi kääntyy riemuitsevaksi ja räjähteleväksi yltyväksi tulkinnaksi. Alkuperäisen voit kuunnella tästä. Kuuntele Neneh & The Thing -cover alempaa.

Mutta eihän Neneh ole kyseisen biisin coveroijista suinkaan ainut, vaan vuonna 2005 myös pomomies Bruce Springsteen esitti samaista biisiä Devils & Dust -soolokiertueellaan keikkojensa päätösbiisinä. Tsekkaa Brucen tulkinta alempaa:

YouTube video