David Johansen on kuollut. Johansen oli kuollessaan 75-vuotias.
Johansen tunnettiin parhaiten uraauurtavan proto-punk-yhtye New York Dollsin laulajana. Hän on tehnyt musiikkia myös sooloartistina. Esimerkiksi Buster Poindexter -nimellä hän teki musiikkia, joka otti vaikutteita muun muassa R&B:stä, bluesista and popista.
Johansen sairasti pitkälle edennyttä syöpää. Hän kertoi sairaudestaan julkisuuteen tämän vuoden helmikuussa. Johansen kuoli perjantaina 28. päivä helmikuuta kotonaan Staten Islandilla New Yorkissa.