Aseistautunut The Free Keys -yhtyeen entinen jäsen hyökkäsi 11.11. tuttujen muusikoiden kotitaloon. Hän surmasi kolme ja haavoitti neljättä ennen kuin ampui itsensä. Myös Free Keys -laulaja Pooya Hosseini joutui murhaajan kanssa silmätysten, mutta jäi henkiin.
Teksti: Saku Schildt, kuva: The Free Keys FB (Pooya Hosseini)
Uutisoimme tiistaina New Yorkissa tapahtuneesta murhenäytelmästä, jossa kaksi The Yellow Dogs -yhtyeen jäsentä sekä kolmas iranilaissyntyinen muusikko saivat surmansa. The New York Times julkaisi eilen tragediasta selviytyneen Pooya Hosseinin haastattelun, jossa muusikko kertoo kauhunhetkistään murhaajan kanssa.
Hosseini kertoi Timesille, kuinka oli kuullut talosta laukauksia ja hyökkääjän liikkeitä, kun tämä oli liikkunut huoneesta toiseen. Aluksi hän epäili, että ampuja olisi ollut talossa ennen asunut Irakin sodan veteraani, mutta kun hänen huoneensa ovi aukesi ja kiväärimies seisoi hänen edessään, se olikin tuttu mies.
”Luuletko, etteivät luotini mene noiden takkien ja sinunkin läpi?” Hosseini kertoi ampujan sanoneen. Hän oli piiloutunut vaatetelineen taakse.
Hosseini ja hyökkääjä keskustelivat useiden minuuttien ajan. Iranilaissyntyiset muusikot olivat olleet kotimaassaan ystäviä, mutta Yhdysvaltoihin muuttamisen jälkeen kaksikon välit olivat kylmenneet. Lopulta Hosseini sekä muu yhtye olivat erottaneet kiväärimiehen bändistään.
(Koska Rumba vastustaa verenhimoisia urpoja, vältämme hyökkääjän nimen mainitsemista. Olkoon hän tässä yhteydessä herra X.)
Herra X:n kanssa samaan Teheranin underground-skeneen kuulunut Amir Khosravani kertoi Timesille, että X oli alkanut käyttäytyä viimeisinä aikoinaan harhaisesti. Hän oli höpöttänyt jotain vapaamuurarien kanssa työskentelemisestä ja salaisesta tehtävästä. Facebookiin hän oli ladannut kiväärin kuvan, jonka yhteyteen hän oli kirjoittanut pahaenteisiä vihjailuja Free Keysin basistiksi hänen tilalleen kiinnitetyn muusikon varalle.
Myös Hosseini kertoi, että vielä kivääri kädessä hänen ovellaan puhuessaan X oli väittänyt laulajan tuoneen hänet Yhdysvaltoihin vain johdattaakseen tämän vapaamuurarien tykö.
Herra X ilmoitti aikovansa ampua Hosseinin, mutta tämä onnistui voittamaan aikaa puhumalla. Hän pyysi saada sanoa sanottavansa, ja X pyysi hänet esiin piilostaan puhumaan. Hosseini siirtyi lähemmäs vainoojaansa. Kun tämä käänsi päätään poliisiautojen sireenit kuullessaan, Hosseini tarttui kivääriin. Alkoi käsikähmä.
Lopulta poliisi saapui talolle ja hyökkääjä pakeni. Hän yritti vielä kiskoa Hosseinia mukaansa katolle, mutta epäonnistui. Hosseini lukitsi katolle johtaneen oven asemiehen poistuttua, ja pian ulkopuolelta kajahti laukaus.
Lue koko haastattelu Timesin verkkosivuilta, ajatuksia herättävää tekstiä. Näitä ei kaivattaisi maailmaan yhtään enempää, kiitos.