Nick Cave & the Bad Seedsin visuaalinen albumi esitetään elokuvateattereissa myös Suomessa!

10.06.2016

Nick Cave & the Bad Seeds julkaisee Skeleton Tree -nimisen albuminsa 9. syyskuuta. Kappaleet saavat ensi-iltansa päivää aiemmin, 8.9., kun One More Time with Feeling -elokuva esitetään yhden illan ajan elokuvateattereissa ympäri maailman, myös Suomessa!

One More Time with Feeling on Andrew Dominikin ohjaama elokuva, jossa soittovideot, haastattelut ja Caven improvisoitu pohdiskelu kulkevat lomittain. Nykytrendin mukaisesti kyseessä voi siis todeta olevan visuaalinen albumi.

Suomessa One More Time with Feeling esitetään elokuvateattereissa 8.9. ainakin Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Porvoossa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa. Lipunmyynti alkaa 15. kesäkuuta kello 14 ja teatterit tarkentuvat sitä ennen.

Lisää luettavaa