Nick Caven 31-vuotias poika Jethro Lazenby on kuollut

Nick Caven poika on kuollut.

Nick Caven poika Jethro Lazenby on kuollut. Cave antoi asiasta lyhyen tiedotteen tänään 9. päivä toukokuuta. Jethro Lazenby oli kuollessaan 31-vuotias.

Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

”Surullisena joudun toteamaan, että poikani Jethro on kuollut. Toivomme teidän kunnioittavan perheemme yksityisyyttä.”

Lazenby syntyi Melbournessa Australiassa vuonna 1991. Hän ei tavannut isäänsä ennen kuin oli noin 7- tai 8-vuotias. Vuonna 2008 Cave kertoi pojastaan seuraavaa:

”En ollut tekemisissä poikani kanssa hänen ollessaan vielä nuori. Nyt minulla on hänen kanssaan hieno suhde.”

Myöhemmin Lazenby teki muun muassa mallin töitä Lontoossa. Sittemmin hän muutti takaisin Australiaan.

Viime maaliskuussa Lazenby pidätettiin hänen hyökättyään äitinsä kimppuun. Hänet vapautettiin viime perjantaina, melbournelainen Herald Sun -lehti kertoo.

Vuonna 2015 Nick Caven 15-vuotias poika Arthur kuoli pudottuaan kallioilta Englannissa. Cave kirjoitti albumin Ghosteen hänen muistolleen. Levy julkaistiin vuonna 2019.

Lisää luettavaa