Helsingin valkokankaille ensi viikolla 20.–24. huhtikuuta levittäytyvä Night Visions -festivaali tuo pääkaupunkiin myös tekijävieraita. Ulkomaalaisia elokuvantekijöitä saapuu festivaalille viidestä eri maasta. Kaikki vieraat ovat paikalla omien elokuviensa näytöksissä festivaalin aikana.
Night Visions -ohjelmistossa nyt nähtävän tanskalaisohjaaja Benjamin Christensenin mykkäelokuvaklassikko Häxanin satavuotisjuhlanäytöksen säestää Veli-Matti ”Läjä” Äijälä, jolla on takanaan yli 40 vuoden ura underground-musiikin parissa.
Torniolaissyntyinen Terveet Kädet -legenda on sukkuloinut musiikkilajista toiseen hardcore-punkista rockabillyyn, ja viime vuosina hän on samoillut entistä syvemmälle kokeellisen ja minimalistisen konemusiikin saloihin. Äijälän brutaali elektroninen äänitaide ammentaa samoista ihmismielen pimeistä puolista ja psykologisista perversioista, joita myös ohjaaja-käsikirjoittaja Christensen Häxanissa unohtumattomasti kuvaa. Veli-Matti ”Läjä” Äijälä vierailee Helsingissä 23.–24. huhtikuuta.
Kaikki festareiden elokuvat ja vieraat löydät täältä.