Nikke Ankara pyytää julkisesti anteeksi – ”Minussa on muutakin, kuin tämä elämäni pahin munaus”

Räppäri kommentoi saamaansa seksuaalirikostuomiota.

Nikke Ankara tuomittiin maaliskuussa 2020 sakkoihin seksuaalirikoksesta. Maksettavaa kertyi Nikke Ankaralle 2900 euroa.

Tuolloin tuomion mukaan Nikke Ankara (oikealta nimeltään Nilles Hiirola) syyllistyi rikokseen anniskeluravintolan vessakopissa Helsingissä 30. päivä heinäkuuta 2017 suutelemalla kiinnipitämäänsä naista ja kosketteli tämän rintoja. Käräjäoikeuden mukaan Hiirola pakotti kiinni pitämänsä uhrin alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi.

Nyt Nikke Ankara on kommentoinut tuomiota ensimmäistä kertaa julkisesti.

”Olen pitkään kerännyt rohkeutta, ja koen, että olen viimein valmis ottamaan puheeksi toissakeväisen oikeusjuttuni. En ole aikaisemmin puhunut asiasta julkisesti, koska olen rehellisesti pelännyt puhua siitä, ja olen ollut niin paskana koko jutusta, että en ole uskaltanut. Nyt koen, että viimeistään nyt julkinen anteeksipyyntö, ja ulostulo, on paikallaan”, Ankara kertoo sosiaalisessa mediassa ja jatkaa:

”Ennen kaikkea haluan pyytää julkisesti anteeksi häneltä, jota asia koskee, sillä se on vähintä mitä hän ansaitsee. Muutama vuosi sitten olin Ravintola Kaivohuoneella viettämässä iltaa ja jossain vaiheessa törmäsimme ja aloimme jutella. Kun olimme keskustelleet hetken aikaa, niin minun aloitteestani olen taluttanut hänet syrjemmälle, miesten WC-tiloihin. Siellä aloimme pussailla, ja tulkitsin tilanteen täysin väärin. Tilanne oli hetken päästä ohi ja lähdimme omiin porukoihimme jatkamaan iltaa.”

”En ollut ymmärtänyt tilanteessa lainkaan, miten traumaattinen hetki tapahtunut oli ollut hänelle. Olen todella pahoillani, että hän on joutunut kokemaan jotain noin ahdistavaa minun toimestani, sillä kenenkään ei tulisi kokea mitään tuollaista. Sen hetkinen käyttäytymiseni oksettaa minua itseänikin. Olen sittemmin joutunut kyseenalaistamaan itsessäni kaiken: käytöksen, mielen ja ylipäätään, minkälainen ihminen olen.”

Ankara kertoo, ettei ole halunnut julkaista musiikkia tuomion jälkeen. Hän on kuitenkin työstänyt musiikkia koko ajan omissa oloissaan. Ankara myös toivoo ihmisten ymmärtävän hänen katuvan tekojaan.

”Haluaisin pyytää anteeksi kuuntelijoiltani, yhteistyökumppaneiltani, kaikilta kenen kanssa olen duunia tehnyt – ja ennen kaikkea häneltä, jota tämä ikävä asia henkilökohtaisesti koskee. Toivottavasti tämä vilpitön anteeksipyyntöni hänet tavoittaa”, Ankara sanoo ja jatkaa:

”Toivottavasti muutkin ihmiset ymmärtäisivät, että minussa on muutakin, kuin tämä elämäni pahin munaus. Kaikesta opitaan, mutta tällaisia asioita ei kenenkään tulisi oppia kantapään kautta, vaan joku järki pitää olla tyhmänkin päässä. En ole mitään muuta elämässäni katunut niin paljon, kuin tätä.”

”Näiden ajatusten kirjoittamiseen ja julkaisemiseen meni näin kauan, sillä joskus rohkeuden kerääminen kestää.”

Katso koko päivitys alta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Biggie Balls (@nikkeankara) jakama julkaisu

Lisää luettavaa