No nyt! Tool lähtee laajamittaiselle kiertueelle tammikuussa – huhut uudesta levystä voimistuvat

No niin, kapteeni Picardia lainataksemme: "Make it so."

16.11.2015

Jahas, nyt ollaan mielenkiintoisen äärellä.

Tool on kertonut virallisilla Facebook-sivuillaan, että yhtye on lähdössä USA:n kiertueelle tammikuussa. Samaisessa ilmoituksessa yhtye kertoo, että lisätietoa kiertueesta lävähtää linjoille lähiaikoina. Lisäinfossa Tool kertoo keikkapaikat, päivämäärät sekä kiertueen lämmittelijät, joiden pitäisi kirjoituksen mukaan sopia Tool-faneille paremmin kuin hyvin.

Luonnollisesti ilmoitus kiertueesta aloitti melkoiset spekulaatiot yhtyeen uuden levyn tiimoilta. Toolin edellinen levy 10,000 Days ilmestyi vuonna 2006. Olisko jo nyt uuden albumin aika? Olisi kovin Tool-henkinen tempaus läväyttää uusi levy ilmoille sen kummemmin siitä mitään kenellekään kertomatta. Tiedossa kun kuitenkin jo varmasti on se, että bändi on uuden levyn kimpussa puuhastellut jo vaikka kuinka pitkään.

Toolin Facebook-sivuille pääset tästä.

tool

Lisää luettavaa