Noituus tuhoaa mieliä ja niittää sieluja: psykedelian ja okkultismin pioneeri Coven saapuu Suomeen

Jinx Danwsonin johtama yhtye nähdään kesäkuussa Tavastialla.

11.04.2018

Coven esiintyy sunnuntaina 10. kesäkuuta Helsingin Tavastialla. Tiketti myy lippuja 32,50 euron kappalehintaan.

1960-luvun loppupuolella perustettu yhdysvaltalainen Coven on yksi psykedeelissävytteisen occult rockin pioneereja. Laulaja Jinx Dawsonin johtaman bändin debyyttilevy Witchcraft Destroys Minds & Reaps Souls (1969) lukeutuu happorockin klassikoihin ja sen vaikutus kuuluu aina Black Sabbathista King Diamondin kautta koko 2000-luvulla päätään nostaneeseen occult rock -genreen.

Vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen Dawson aktivoi Covenin 2000-luvulla. Bändi teki ensiesiintymisensä Euroopassa viime kevään Roadburn-festivaalilla.

Lämppärinä nähdään suomalainen Blue Eyed Sons. Keikka löytyy Facebookista.

Lisää luettavaa