Nyt on kunnollista ja kummallista: Suomen viralliselta albumilistalta löytyy vuonna 2001 singlelistalle noussut räppijulkaisu

MC Taakibörsta takaisin listoille.

22.10.2018

Suomiräpin piinkoviin klassikoihin lukeutuva MC Taakibörstan ep PA 2001 (2001) julkaistiin Svartin toimesta uusintapainoksena. Koko painos eli 1000 vinyylilevyä myytiin loppuun jo ennakkoon ja sehän tarkoittaa sijoituksia Suomen virallisella listalla.

PA 2001 -uusintapainos nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 17 ja fyysisen albumilistan sijalle 4. Fyysisen listan topkolmonen on raskasrock-uutuuksia: Stam1nan Taival (1.), Viikatteen kokoelma Riippumattoman pienjulkaisut 1998–2003 (2.) ja Behemothin I Loved You at Your Darkest (3.).

Kolme biisiä (PA 2001, Sinne minne ei… ja Riskei on otettava) ja kahden ensimmäisen instrumentaaliversiot sisältävä ep julkaistiin alun perin cd:nä ja 500 kappaleen vinyyliversiona. Vuonna 2001 levy oli kolme viikkoa listalla, parhaimmillaan sijalla 7. Mutta, ja nyt tulee jännittävä osuus: singlelistalla.

Uusintapainoksella on lisäksi bonusbiisinä Tuomion & Koneen kanssa äänitetyn Koiratarha radalla -kappaleen alkuperäisversio. Silti se on mitaltaan listasääntöjen mukaan ep.

Suomen musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n Tommi Kyyrä vahvistaa puhelimitse asian: listassa on luultavasti metadatan aiheuttama virhe. PA 2001 kuuluisi singlelistalle myös tänä vuonna. Palaamme asiaan, kun Taakibörstan singlelistan sijoitus selviää!

Lisää luettavaa