Nyt pärähti ja kovaa! – Sakara Recordsin tuorein kiinnitys tarjoilee hävyttömän tiukkaa rock-vääntöä

Mokoman jäsenten 2000-luvun alulla perustama Sakara Recrods julkisti eilen tuoreimman kiinnityksensä, kouvolalaisen yhtyeen nimeltä Ikinä. Bändiltä julkaistiin samalla ensimmäinen singlebiisi Terapia, ja jumaliste se on tiukkaa tavaraa!

Yhtyeen löysi Sakaran toimitusjohtaja ja Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen, joka päätyi kuuntelemaan Terapiaa-kappaletta herkistyneessä tilassa.

Olin Musa & Mediaviikonlopun jälkeen hienoisessa darrassa, kun ajauduin tutustumaan Ikinän tuotantoon. En tiedä, oliko se krapulan vai bändin musiikillisten lahjojen ansiota, mutta Terapiaa veti herkäksi. Tunnelataus oli niin vahva, että oli pakko soittaa tyypeille heti ja tarjota sopimusta. Biisi oli niin kova, että päätimme julkaista sen sellaisenaan. Tästä on mahtava lähteä rakentamaan toivottavasti pitkää yhteistä taivalta. ”

Ikinän muodostavat Katariina Sorsa (laulu), Tuuli Paju (laulu), Santeri Paju (rummut), Samuli Suokas (kitara), Lauri Hämäläinen (basso). Sakaran tiedotteessa ei vielä paljasteta mitään yhtyeen tulevista julkaisuista, mutta Terapiaa -kappaleen voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa