Nyt se on virallista ja tilastoihin sinetöity: rock on fossiilien musaa, hip hop on genrejen kuningas

Rock'n'roll on kuollut.

04.01.2018

Niin se menee! Ensimmäistä kertaa ikinä, R&B ja hip hop ovat yhdessä se kaikkein suosituin musiikkigenre.

Aiempina vuosina rock’n’roll on onnistunut edelleen rämpimään ykköseksi, ilmeisesti lähinnä vanhan koulukunnan klassikkoartistien avulla, Metallicasta Beatlesiin.

Popkulttuuritilastoja keräilevä firma Nielsen esittelee Yhdysvaltoihin keskittyvässä vuoden 2017 loppuraportissa varsin kovia lukuja.

Kahdeksan kymmenestä suosituimmasta artistista kokonaiskulutuksen mukaan osuvat nimenomaan hip hopin tai R&B:n saralle. Seitsemän kymmenestä kulutetuimmasta albumista samaten.

Suurin tilastollinen syy hip hopin dominaatioon on ilmeisesti musiikin striimauksen jatkuva kasvu, sillä nimenomaan digimaailmassa nuoremmat R&B- ja hip hop -artistit sanelevat pelinappulat. Musan kuuntelu digiformaatissa kasvoi viime vuodesta yhteensä 12.5 % ja etenkin suoratoistoalustoilla kyyti on kylmää, kun R&B- ja hip hop -aktit veivät yhdeksän kymmenestä kuunnelluimmasta albumislotista.

Kiinnostava sivuhuomio raportista on myös vinyylin kulutuksen jo 12 vuotta jatkunut kasvuputki. Vinyylejä ostettiin 14 % kaikista fyysisistä levyostoksista, suosituimpana Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band.

Suosituimmat albumit:

1. Ed Sheeran – Divide
2. Kendrick Lamar – DAMN.
3. Taylor Swift – Reputation

Suosituimmat biisit:

1.  Luis Fonsi, Daddy Yankee feat. Justin Bieber – Despacito (remix)
2. Ed Sheeran – Shape of You
3. Kendrick Lamar – Humble

Lisää luettavaa