Nyt voit vaikuttaa Ruisrockin ohjelmistoon ja yleiseen mukavuuteen täysin uudella tavalla

Ruisrock perusti Ruissiraadin.

18.12.2020

Ruisrock kehittää jatkossa festivaalia yhdessä nuorten kanssa Ruissiraati-projektin avulla.

Lähtökohtana on tuoda festivaalituotantoon uusia näkökulmia nuorilta kävijöiltä ja ennakoida paremmin tulevia trendejä. Yhteistyöskentelyä varten on perustettu ympärivuotinen Ruissiraati johon haetaan 16–24-vuotiaita jäseniä.

Ruissiraati kokoontuu festivaalitiimin kanssa yhteisiin työpajoihin, joissa kehitetään ja ideoidaan Ruisrockin eri osa-alueita. Kehityskohteet päätetään yhdessä, ja toiveena on, että etenkin nuoret itse toisivat pöytään parannusehdotuksiaan. Lopputuloksena voi syntyä esimerkiksi uusia palveluita tai toimintoja festivaalille.

”Ruisrock on edelleen kaikenikäisten festivaali eikä ketään kävijää olla unohtamassa, mutta festivaalin elinvoimaisuuden takaamiseksi on erityisen tärkeää tietää, mitä uudet ja tulevat festivaalisukupolvet ajattelevat ja minkä he kokevat merkitykselliseksi. Ruissiraati on tapa ottaa yleisö mukaan tekemiseen, ja käsittääksemme olemme ensimmäinen suomalainen festivaali, joka avaa tekemisensä eri osa-alueet yleisölle ja keskustelulle tällä tavalla”, sanoo Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.

Ruissiraatiin haetaan monipuolista joukkoa nuoria eri puolilta Suomea, eikä aiempaa Ruisrock-tietämystä tarvitse olla. Työpajoihin osallistumisesta maksetaan raatilaisille palkkio. Parhaat ideat toteutetaan festivaalilla, ja ryhmän jäsenet voivat olla myös toteutusvaiheessa mukana. Kesällä ruissiraatilaiset osallistuvat Ruisrockiin, joka järjestetään 9.–11. heinäkuuta Turun Ruissalossa.

Lisää luettavaa