Driver’s License -debyyttisinglellään suureen tietoisuuteen noussut popsensaatio Olivia Rodrigo on julkaissut uutta musiikkia ensimmäistä kertaa sitten toukokuussa 2021 ilmestyneen Sour-esikoisalbuminsa. Paluusingle Vampire on ensimmäinen näyte 8. syyskuuta julkaistavalta Guts-albumilta. Tuleva albumi on tehty jälleen yhteistyössä debyyttilevyn tuotannosta vastanneen Daniel Nigron kanssa.
”Tämä albumi kertoo kasvukivuista ja siitä, kun yrittää selvittää kuka on tässä elämänvaiheessa. Minusta tuntuu että 18-vuotiaasta 20-vuotiaaksi kasvaminen kesti kymmenen vuotta – se oli niin intensiivinen ajanjakso täynnä muutoksia ja kiusallisuutta. Uskon, että se kaikki on vain luonnollinen osa kasvua ja toivon, että albumi heijastelee sitä”, Olivia kommentoi.
Uuden singlen seuraksi on julkaistu Petra Collinsin ohjaama musiikkivideo, jonka voit katsoa alta.