Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski sai oman biisin

Tulokaspoppari Emilianne inspiroitui maastohiihtäjästä.

21.11.2018

Pyeongchangin olympialaisissa viime talvena peräti kolme mitalia hiihtänyt Krista Pärmäkoski on saanut oman tsemppibiisin. Kappale on tehty jo keväällä järjestettyihin Pärmäkosken mitalijuhliin, mutta julkaistiin virallisesti vasta nyt.

Syklissä löysää -kappaleen esittää Emilianne. Single on urbaania popmusiikkia esittävän artistin toinen; tammikuussa ilmestyneellä esikoissinglellä Lääke mun nälkään on mukana Tuomas Kauhanen.

”Biisi kertoo Kristan kasvutarinan huippu-urheilijaksi. Krista on kappaleen kantava voima ja inspiraatio ja toivottavasti kappale tuo kannustusta kaikille niille, jotka elämässä kannustusta tarvitsee! Sinkun virallinen julkkarikeikka on Rukalla lauantaina Maastohiihdon Maailmancupin avajaisissa ja tällä biisillä kannustetaan Krista ja koko Suomen hiihtomaajoukkue hyvään maailmancup-rundin alkuun!”, Emilianne sanoo.

Kuuntele biisi yltä ja tutustu Emilianneen hänen Facebook-sivullaan.

Lisää luettavaa