Onhan tätä jo odotettukin: rap-ryhmä Flegmaatikot palaa levytyskantaan kesäkuussa

21.04.2012

Yhtyeen viimeisin albumi ilmestyi vuonna 2001, joten paluulevy lienee faneille suurta herkkua.

Kuva: Monsp

Sieltä ne taas tulevat, Flegmaatikot nimittäin. 11 vuotta kestänyt levytystauko saa viimein päätöksensä 931-nimisen albumin muodossa. Levy julkaistaan 13. kesäkuuta, ja sen ensimmäinen singlebiisi Näijjoo vapautetaan keskuuteemme 14. toukokuuta, videolla terästettynä.

90-luvun puolivälissä perustettu Spesialistin, Tiedemiehen ja Leijonamielen muodostama ryhmä julkaisi ensimmäisen omakustanteensa Lyricalsumowrestlin’ vuonna 1999, ja vuonna 2001 päivänvalon näkivät sitten Poko Rekordsilla julkaistut albumit Läheltä ja kaukaa sekä Hampuusin päiväkirja. Flegmaatikot vetäytyi telakalle vuonna 2003.

Kalevalainen demokratia -työnimellä alun perin kulkenut 931 saatiin valmiiksi kolmen vuoden työstämisen jälkeen. Flegmaatikot itse kuvailevat albumiaan ”ysäreimmäksi Suomessa tehdyksi hiphop-albumiksi”.