Onko lapsen vieminen pop-konserttiin huonoa vanhemmuutta? Tästäkin väännettiin oikeudessa Yhdysvalloissa

27.04.2015

Nyt tuoksahtaa katkeruus Atlantin yli tänne Suomeen saakka. 11-vuotiaan newjerseyläisen tytön isä pyrki avioerokiistassa osoittamaan pop-konsertin avulla, ettei tytön äiti ole sopiva henkilö kasvattamaan lasta. Äiti kun oli vienyt tytön Pinkin keikalle, jossa artisti esittää isän mukaan ”rienaavia sanoituksia” ja ”seksuaalisesti vihjailevia teemoja ja tanssiliikkeitä”. Asiasta uutisi Nj.com.

No, nyt Pinkin ja muunkinlaisen nykypäivän popin ystävät voivat siteerata tarvittaessa Yhdysvaltalaista tuomaria, jos heitä ei tahdota päästää keikalle. Tuomari Lawrence R. Jones nimittäin toteaa 37-sivuisessa päätöksessään, ettei äiti ”millään tavalla tai missään muodossa ylittänyt kohtuullista vanhemman harkintakykyä” viedessään lastaan konserttiin.

”Äidin päätös ei millään tavalla vaarantanut lapsen terveyttä tai hyvinvointia. Päinvastoin: kun asiaa katsoo tarkemmin kaiken huoltajuusriitelyn ohi, on selvää, että tässä 11-vuotias meni äitinsä kanssa ensimmäiseen pop-konserttiinsa ja piti hauskaa”, Jones kuvaili.

Siinäs kuulitte. Jos jollakulla nuorella henkilöllä on vaikkapa vaikeuksia päästä ensimmäisille rock-festareilleen, ottakaa tämä tapaus esimerkiksi! Luulisi jeesaavan.

Lisää luettavaa