Thomas Ignatius on Tuomas Palosen keskiaikainen alter ego.
Teosto-palkintoehdokkaana olleen edellisen soololevyn folk-tunnelmoinnista Palonen on nyt siirtynyt täysin uuteen tyyliin eli keskiaikaiseen musiikkiin 1980-luvun syntetisaattoreilla. Palonen laulaa latinaksi, mikä tekee projektista vieä piirun verran erikoisemman. Levyä varten Palonen (eli Ignatius) kuunteli paljon keskiaikamusiikkia, 80-luvun syntetisaattorimusiikkia sekä pelasi 80-luvun keskiaika-aiheisia Commodore 64 -pelejä virittäytyäkseen oikeanlaiseen tunnelmaan.
Thomas Ignatiuksen albumi (vinyyli, kasetti, online) julkaistaan 1. päivä syyskuuta Palatsi-levy-yhtiön kautta. Sitä ennen ilmestyy nyt musiikkivideo levyn kappaleesta De Longe De Prope. Kappale on Palosen (eli Ignatiuksen) sävellys ja sanoitus. Videon on ideoinut ja toteuttanut animaatiotaituri Pasi Riento (mm. I Was a Teenage Satan Worshipper -yhtyeestä tuttu). Riento sai videon tekoon täysin vapaat kädet ja teki biisistä oman tulkintansa.
Ignatiuksen levyjulkkarit järjestetään Suomenlinnan Linna Barissa perjantaina 8. päivä syyskuuta.
Katso video alta.