Viime vuonna Sony Musicin talliin liittynyt Gabri on julkaissut uuden singlen nimeltään Ei.
Tyylinsä puolesta uutuusbiisi noudattelee aiempien singlejen tapaan artistille tuttua, elektronisen ja modernin rap-musiikin linjaa. Kyseessä ei ole suinkaan vuoden ainoaksi jäävä julkaisu, sillä lisää on artistin mukaan pian luvassa. Gabri on ottanut uusilla julkaisuilla isompaa roolia myös tuotannosta, josta hän vastaa yhdessä tuottaja Hugo Sundstedtin kanssa.
”Ei on mun ensimmänen sinkku tälle vuodelle pienen julkasutauon jälkeen. Sillä aikaa oon hakenu vähän omaa soundii ja tuntuu et se on löytynyt sen kautta että aloin taas tuottamaan itse myös biiteillä. Tulevissa julkasuissa tuun olee ite paljon enemmän mukana myös träkkien tuotannossa”, Gabri kertoo.
Single on ensimmäinen julkaisu sitten lokakuussa nähdyn Mahdoton rakastaa -kappaleen, mitä edelsivät Faben fiittaama Enää meit sekä Saint Tropez ja MAMI. Lisäksi artistia kuultu myös muiden julkaisuilla, muun muassa Noton marraskuussa ilmestyneellä Hotline-biisillä.
Kuuntele uusi kappale alta.