Oululaisfestivaalit jouduttiin perumaan, järjestäjä pettyi rankasti: ”Näköjään täällä tällaisia urbaaneja tapahtumia ei voi järjestää”

Varjofestivalit jäävät tänä vuonna pitämättä.

18.07.2018

Oulusa järjestettävä Varjofestivaali-tapahtuma on peruttu. Ennakkoon lippuja myytiin tapahtumaan vain kymmeniä kappaleita.

Tapahtuma oli tarkoitus järjestää elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Oulun Hallituskadulla Kulttuuritalo Valveen, Oulu10:n, Byströmin talon ja Aleksinkulman rajaamalla alueella. Ohjelmassa oli tarkoitus esiintyä Litku Klemetin, Kube x Eevil Stöön ja Ruusut-yhtyeen kaltaisia vaihtoehtorockin- ja kulttuurin nimiä.

Festivaali jäjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran. Myös tuolloin festivaalit kärsivät taloudellisista ongelmista.

Kaleva-lehden mukaan festivaalin ohjelmasta vastannut Aki Roukala oli pettynyt oululaisten lipunostointoon.

”Ilmeisesti Oulu ei kuulu niiden suurten suomalaisten yliopistokaupunkien joukkoon, joissa tällaisia urbaaneja tapahtumia voi järjestää” Roukala kertoo.

Kalevan uutisne asiasta löydät täältä.

Lisää luettavaa