Oulun Musiikkivideofestivaalit järjestetään nyt 25. kertaa Oulussa.
Tapahtuma järjestetään 23.8. – 26.8. välisenä aikana. Totuttuun tapaan pääpaino on luonnollisesti musiikkivideoissa, ja sellaista nähdään festivaalien aikana yli 300 kappaletta.
Festivaalien aikana palkitaan vuoden parhaat musiikkivideot niin ammattilaisten kuin amatöörienkin tekemänä.
Erikoismaininta on annettava erikoisnäytökselle, jonka aikana esitetään Ezra Gouldin mainioita musiikkivideoita. Ezra on tunnettu lukuisista tyylikkäistä videoistaan joita hän on ohjannut esimerkiksi Graciakselle, Paperi T:lle, Mikko Joensuulle, Femme En Fourrurelle, Ruger Haeurille, Karri Koiralle ja lukemattomille muille artisteille ja bändeille.
Tämän lisäksi pitkän viikonlopun aikana nähdään muitakin erikoisnäytöksiä, seminaareja, työpajoja ja vaikka mitä muuta.
Festivaalin Facebook-sivuille pääset tästä.
