Ozzy Osbourne lopetti LSD:n käytön keskusteltuaan tunnin verran hevosen kanssa

Ozzy muisteli LSD-trippejään.

25.08.2022

Ozzy Osbourne on elämänsä aikana kokeillut luultavasti kaikkia maailman huumeita.

73-vuotias legenda julkaisee uuden Patient Number 9 -nimisen albumin 9. päivä syyskuuta. Albumin tiimoilta hän on antanut tukun haastatteluja, ja Daily Star -lehdelle hän kertoi, miksi lopetti aikoinaan LSD:n käytön.

Ozzy kertoi lopettaneensa LSD:n käytön jo 1970-luvulla erään hieman erikoisemman trippailun jälkeen.

Ozzyn mukaan eräältä kiertueelta palattuaan hän oli ottanut kymmenen napsua happoa ja päättänyt lähteä kävelylle. Kävelyretkellä hän oli kohdannut hevosen, jonka kanssa Ozzy oli jutellut tunnin verran niitä näitä. Lopulta heppa ei ollutkaan sitten kiinnostunut Ozzyn tarinoinnista, ja oli käskenyt tähteä painumaan vittuun siitä horisemasta.

Ozzy myös kertoi, miten tuolloin ihmisillä oli tapana terästää samoissa juhlissa olevien juomia psykedeelisillä ainesosasilla kysymättä sen kummemmin lupia asianosaisilta. Ozzya tuo ei kuitenkaan haitannut.

Lisää luettavaa