Pamela Andersonin ex-puoliso hyppäsi ultrakonservatiivien kelkkaan USA:n presidentinvaaleissa

27.08.2012

Melko kauas oikealle alkuperäisistä arvoistaan livenneiden Yhdysvaltain republikaanien rock-uskottavuus on ollut heikoissa kantimissa, kun muusikot ovat kilvan pyrkineet sanoutumaan irti puolueen toiminnasta.

Kuva: U.S. Army

Vastikään pääsimme kertomasta, kuinka sekä Twisted Sister että Rage Against The Machine vetivät herneet respektiivisiin neniinsä kuultuaan republikaanien käyttäneen musiikkiaan vaalitilaisuuksissaan.

Nyt Rolling Stonella on välittää ilouutinen sosialismin vastustajille kaikkialla vapaassa maailmassa: republikaaneillakin on omat muusikkoystävänsä. Povipommi Pamela Andersonin lyhytaikaisena aviopuolisona piipahtanut Kid Rock on nimittäin väkevästi läsnä presidentinvaaleissa.

Räppäristä sujuvasti kantrirokkaajaksi aikanaan taipunut miekkonen ei ollut pahoillaan, kun Mitt Romney valitsi hänen vuonna 2010 levyttämänsä kappaleen Born Free kampanjansa tunnusbiisiksi. Sittemmin välit ovat vain lämmenneet. Kun Romney poimi Paul Ryanin aisaparikseen, monet alkoivat ottaa ehdokkaaseen etäisyyttä – vaan ei Kid Rock.

Oakland Hills Country Clubilla pidetyssä varainkeruutilaisuudessa keikkaillut muusikko ilmoittautui mukaan Ryanin kampanjaan ja sai itsekin suitsutusta osakseen. Kid Rockia vuosikausia fanittaneen Ryanin mukaan Rock on mallikappale siitä, miten Yhdysvalloissa – ja vain Yhdysvalloissa – ihminen on vapaa kahmimaan vaurautta ja menestystä.

Mikä parasta, Kid Rock esiintyy Floridan Tampassa pidettävässä republikaanien puoluekokouksessa sellaisten nuorisosuosikkien kuin Lynyrd Skynyrdin, Trace Adkinsin ja Journeyn seurassa.

Pitchfork kertoo, että toisaalla samaan aikaan Barack Obaman vaalikampanjan avaa The National. Sitä emme kuuntele, vaan Kid Rockin vapauslaulun. Voilà:

Lisää luettavaa