”Tuntuu kyllä oudolta, että on Flow taas. Koska tänä vuonna Flow ei ole ollut lainkaan esillä mediassa, niin ei festivaalin saapumista kaupunkiin edes huomaa.”
Näin sanoi festivaalien avajaispäivänä Rumban Tuomas Aflecht, luonnollisesti vähemmän tosissaan. Helsingin Sanomat oli jo etukäteen nostanut Flow’n Palestiina-kansamurhan takia silmätikukseen, ja samaa tyylilajia jatkoi Sanoma Median lippulaiva läpi festareiden. Milloin Charli xcx:n fanituotteita joutui jonottamaan, milloin Flow-festivaalin alueen ulkopuolella ei saanut kerätä pulloja, oikeusoppineelta kysyttiin saako niin tehdä, milloin Flow’n perjantaista puuttui vetonaula.
Ylen mukaan Flow’ssa jäi tänä vuonna huumeiden käytöstä ”useampi kuin ennen”, ja festivaalien aikana kirjattiin 63 huumausaineen käyttörikosta ja viisi huumausainerikosta 90 000 festivaalikävijän joukosta (0,07 prosenttia kaikista kävijöistä), mikä vastaa grammamäärältään ikäihmisten jumaloiman Liam Gallagherin päiväannosta. Osasyy käyttörikosten nousulle oli Ylen uutisoinnin mukaan siinä, että poliisit olivat tänä vuonna jalkautuneet huomattavasti aktiivisemmin festarikansan keskelle.
Peukuttajia poliisit eivät löytäneet, ellei sitten basisteja lasketa mukaan, mutta hehän eivät osaa edes laskea, joten ei lasketa.
Suuren yleisön silmissä Flow on ollut jo vuosikausia kaupallista paskaa, missä kalja on kallista, missä teinit rellestävät kokaiinipäissään, missä otetaan selfieitä, missä musiikki ei kiinnosta, missä vain poseerataan, missä on väärät kotimaiset listaesiintyjät lavalla, ei ole kunnon musiikkia tuollainen, pelkkää paskaa tilalla, sanoisi sunnuntaina esiintynyt Dj Ibusal, ellei kulttuurin sisällä elävänä tietäisi, että Flow’ssa kaikkialla on kaikkea kaiken aikaa kaikille.
Tämä kaikki tuntui absurdilta keskustelulta Flow-viikonlopun jälkeen. Olgan ja Jore & Zpoppan black tent -esiintymisten aikana yleisö huusi kertosäkeiden mukana niin kovaa, etten ole kuullut vastaavaa koskaan aiemmin. Turistin päälavaesiintymisen aikaan kenttä velloo ihmisiä, ja keikan audiovisuaalinen toteutus on nerokkainta, mitä on vähään aikaan vastaan tullut: lavalla kuvataan reaaliaikaisesti keikan menoa, välillä hakataan autoa pesäpallomailoilla, välillä nyrkkeillään. Koska miksipä ei! Ei kun ai niin, väärin esiinnytty, miksi pitää rikkoa, roadman-kulttuurin ihannointia tuollainen. Air sentään oli lavalla liikkumattomana meille naavaparroille ja teki parhaansa ollakseen uusi Kraftwerk. Tällä ei ole kuitenkaan väliä, sillä Air on oikeaa musiikkia, ei pelkkää jumputusta ja sitä paitsi Turistilla on efekti päällä laulussaan, ei se edes laula oikeasti niin hyvin (Airin henkäily on pelkkää efektiä, mutta ei nyt puututa siihen).
Autechre soitti pimeyden keskellä välillä atonaalista rytmiikkaa, välillä suoraa iskua ja aiheutti transsitiloja. Oranssi Pazuzu huusi black metal -vaikutteista meteliä lauantaina keskellä päivää ja sai osan uteliaana black tentille saapuneista ihmisistä poistumaan paikalta sormet korvissa. Ne, jotka tiesivät mitä odottaa, saivat, mitä halusivat: osoituksen siitä, että kulttisuosiosta maailmalla nauttiva yhtye tekee maailman kauneinta meteliä. Tämä kaikki samaan aikaan, kun Beth Gibbons itketti Portishead-faneja Silver-arenalla noin 80 metrin päässä toiselle lavalla.
Olgan suuren maailman keikan aikana black tentissä (ensi vuonna päälavalla, muuten) Pehmoaino esitti Sätkynukkekotia Silverissä, muunsi kappaleet uuteen muotoon ja pariskunnat pitivät toisistaan kiinni. It’s my party, I cry if I want to.
Kuvia festarikansa otti, mutta ei boomereiden ruoka-annoksista tai kalasaaliista aurinkolasit päässään vaan toisistaan hymyn keskellä. Kalja oli kallista, mutta harva oli juonut sitä niin paljon, että olisi kävellyt kuset housuissa lavalta toiselle tai maannut sammuneena kuten Ruisrockissa 1993 (ennen kuin Ruisrockista tuli kaupallista paskaa, missä kalja on kallista, missä teinit rellestävät kokaiinipäissään, missä otetaan selfieitä, missä musiikki ei kiinnosta, missä vain poseerataan, missä on väärät kotimaiset listaesiintyjät lavalla, ei ole kunnon musiikkia tuollainen).
Mirella ja Sexmane esiintyivät päälavalla peräjälkeen sunnuntain alkuillassa. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta suomalaisessa festivaalihistoriassa, kun pariskunnan molemmat osapuolet astelevat peräkkäin päälavalle. Molemmat ovat julkaisseet listaykköseksi nousseet albumit, ja ovat sukupolvensa ääniä. Pyh pah, pitäisi olla vähintään asuntolaina ja ero, että voi laulaa tunteista. Ei ole oikein tuollainen, ei ei ei, liian paljon, liian nuorena, liikaa rahaa, eivät tiedä, miltä tuntuu erota (vaikka 18-vuotiaana erot ovat maailmaa mullistavia tapahtumia).
Vitun teinit. Vievät tilaa meiltä boomereilta ja möhiksiltä. Olisipa Oasis, tupakkaa ja alkoholia, Lager lager lager lager, shouting lager lager lager lager mega mega white thing.
Myöhemmällä iällään pesunkestäväksi rasistiksi osoittautunut Morrissey lauloi aikoinaan, miten radio-dj:t pitäisi hirttää, sillä he eivät soita musiikkia, joka koskettaisi juuri hänen elämäänsä. Flow’ta syytetään individualismin tyyssijaksi, missä vain ulkonäöllä on merkitystä, missä kaikki on kiillettä ja kuorta, mutta mikään ei ole totta.
Lauantaina Joren ja Zpoppan keikan aikana viereeni tulee viiden noin parikymppisen nuoren joukkio, kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Iän määrittely on vaikeaa, sillä jossakin vaiheessa kun mittariin tulee tarpeeksi vuosia itselleen kaikki näyttävät samaan aikaan ala- ja täysi-ikäisiltä, viattomilta ja siltä, että viattomuus on pian ohi. He tanssivat musiikin mukana, ja eräs heistä osuu hellästi kylkeeni. Hän pyytää anteeksi hipaisua, jota tuskin edes huomaan.
”Onko sulla ollut kivaa?” hänen tanssiva ystävättärensä kysyy pahoitellen ja hymyillen. Hänen silmänsä katsovat minuun ja ohi, aivan kuten 18-vuotias katsoo, kun hän nauttinut yhden juoman sopivasti tai liikaa, mitä näitä nyt on tuossa iässä.
”On, tosi kivaa. Onko sulla ollut kivaa?”
”On. Tää on varmaan paras viikonloppu koskaan”, hän vastaa. Nyökkään ja hymyilen vastaukseksi.
Tanssi jatkuu pyörivänä dervissinä, ja koko seurue leijuu pian muualle.
On artisteja, joita pitää nähdä, bändejä, joita pitää kokea, juomia, jotka pitää juoda, ihmisiä, joihin tutustua, poikia, tyttöjä, muunsukupuolisia, seksiä, jota pitää kokeilla.
Jarkko Fräntilä
Ps: Kuvagallerioita ja lisää tekstiä festivaaleista tulossa myöhemmin.