”Pelataan tätä peliä Billie Eilishin tapaan” – Kanye West lopetti yhteistyön luottoystävänsä kanssa

Kanye West vauhdissa.

13.02.2022

Kanye West julkaisee Donda 2 -albumin 22. helmikuuta. Albumi on jatkoa viime vuonna julkaistulle Donda-albumille, levyt on nimetty räppärin edesmenneen äidin mukaan.

Kuten aina, on albumin ”rollout” eli julkaisua edeltävä pr-kampanja Westin kohdalla huomiota herättävää aikaa. Tällä kertaa se on erityisen huomiota herättävää, sillä West tuntuu olevan jatkuvasti otsikoissa.

Kuten Rumbassa kerrottiin, viimeisin neronleimaus oli hyökätä Billie Eilishiä vastaan. Laulaja oli pysäyttänyt keikkansa, jotta yleisössä ollut astmaatikko saisi hengitysapua. Tämän jälkeen hän oli vielä todennut, että ei esiinny ellei ole turvallista. Kanye West uskoo tämän olleen sivallus Travis Scottia kohtaan, jonka konsertissa oli useita kuolonuhreja, joista osa lapsia.

Suuri vääryys se ei edes olisi, mikäli Billie Eilish näyttäisi asiassa mallia, mutta West otti tämän loukkauksena ja kieltäytyi esiintymästä Coachellassa, jos laulaja ei pyydä anteeksi.

Anteeksipyyntöä ei tipu ja soppa syvenee uusilla mausteilla. Nyt Westin luottoystävä Kid Cudi on kieltäytynyt vierailemasta räppärin tulevalla levyllä. Tämä taas johtuu siitä, että hän on läheinen koomikko Pete Davidsonin kanssa, jota Kanye West vihaa. Davidson seurustelee Westin lasten äidin, Kim Kardashianin kanssa. Eikä ero ole ollut artistille helppo pala.

West julkaisi Instagramissa nyt jo poistetun viestin, jossa kirjoittaa, että ’pelataan tätä sitten Billie Eilishin tapaan’. Siihen Kid Cudi kommentoi, että on ollut parasta mitä herran albumeilla on ikinä tapahtunut ja kutsui siinä sivussa vielä ”vitun dinosaurukseksi”.

Tästä visionääri on tietysti hermostunut. Hän julkaisi yhteiskuvan, jossa on näyttelijä Timothee Chamalet, Kid Cudi ja yliruksittu Pete Davidson. Saatetekstinä artisti kirjoittaa, että halusi ystävän pitävän puolia, mutta puukko sen kuin syvenee selässä.

Tämän jälkeen tuli uusi Instagram-julkaisu. Tässä joku (tai West itse) oli asettanut tarinan keskeisiä hahmoja Marvel-supersankarileffan asetelmaan.

Kanye Westin puolella oli Drake, Julia Fox, Future ja Travis Scott. Pete Davidsonin puolella Kim Kardashian, Kid Cudi, Billie Eilish ja Taylor Swift.

Soppa on sakeaa, mutta myös mautonta. Ilmiselvää on se, että juonenkäänteitä tulee vielä lisää. Jos spekuloida uskaltaa, niin Drake saattaa vielä lisätä kapuloita rattaisiin, sillä West on itse aikoinaan pettänyt hänet.

Lisää luettavaa