Perjantaina odotus ohi – Litku Klemetti julkaisee ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan, ja se on jotain täysin uudenlaista

Litku Klemetti julkaisee uuden singlen perjantaina.

17.08.2022

Litku Klemetti julkaisee perjantaina 19. päivä elokuuta ensimmäisen singlen uudelta albumiltaan.

Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua julkaistaan 28. päivä lokakuuta. Single on kyseisen albumin nimikappale.

Samalla yhtye siirtyy Luova Recordsilta Is This Art!:lle. Levynjulkaisua seuraa loppuvuoden kestävä, Kuusamosta Helsinkiin ulottuva kiertue, joka huipentuu 1.12. Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävään Asiatonta oleskelua -erikoiskeikkaan. Kulttuuritalon erikoiskeikalla jousin ja puhaltimin vahvistettu yhtye esittää kokonaisuudessaan Asiatonta oleskelua-albumin sekä kasan vanhempia Litku-hittejä.

Kaunis kappale napsahti Rumban sähköpostiin, ja sen verran voimme raottaa salaisuuden verhoa, että kyseessä on melkoisen erilaista Litku Klemettiä, kuin mihin on totuttu.

Odotellaan silti rauhassa perjantaita!

Lisää luettavaa