Phil Collins kamppailee terveysongelmien parissa – rumpujen soitosta luopunut Genesis-laulaja kykenee esiintymään enää vain istuen

Laulaja-rumpali on kamppaillut terveytensä kanssa jo pitkään.

Genesis-yhtyeen rumpali ja laulaja, menestyksekkään soolourankin tehnyt Phil Collins ei pysty enää soittamaan rumpuja.

Miehen huonontuneesta kunnosta uutisoitiin jo viime syksynä, jolloin muusikko kertoi, että ”hädin tuskin kykenee pitämään rumpukapuloita käsissään”. Yhtyeessä alun perin rumpalina aloittanut Collins otti hoitaakseen myös laulajan pestin vuonna 1975 bändin solistin Peter Gabrielin lähdettyä soolouralle.

Genesiksen nykyisessä asetelmassa Collinsin poika, parikymppinen Nic Collins hoitaa rumpalin paikkaa, ja Phil keskittyy ainoastaan laulamiseen. Yhtye kiertää parhaillaan Eurooppaa, ja nyt jo 71-vuotiaan Collinsin tila ja olemus ovat herättäneet taas huolta. Tiistain Berliinin-keikalta kuvatuissa videoissa näkyy, kuinka mies esiintyy vain paikallaan istuen. Vaikka artistin äänessä ei ole mitään vikaa, hän vaikuttaa ulkoisesti hyvin heikolta ja hauraalta.

Collins on kärsinyt terveysongelmista jo yli vuosikymmenen ajan. Muusikolla on ollut ainakin selkäydinvamma, jonka lisäksi hän sairastaa diabetesta. Laulaja kommentoi viime syksynä BBC:n haastattelussa, että kuluva kiertue jää todennäköisesti yhtyeen viimeiseksi.

”Olemme sen ikäisiä, että on aika laittaa yhtye unten maille. En tiedä, haluanko lähteä enää tien päälle.”

Enemmän ja vähemmän aktiivisesti viime vuosikymmeninä toimineen Genesiksen uusin albumi ilmestyi vuonna 1997. Suomessa yhtye esiintyi viimeksi kesällä 2007.

Instagram-upotuksessa katsojan ottamia kuvia Berliinin-keikalta.

Lisää luettavaa