Pink Floydin ikoninen albumi 40 vuotta – esitetään kokonaisuudessaan Pyynikin urheilukentällä Tampereella

Pink Floydin klassikkolevyn tiimoilta erikoiskeikka.

Pink Floyd vuonna 1968.

Englantilaisen Pink Floyd -yhtyeen klassikkolevy The Wall täyttää 40 vuotta loppuvuodesta 2019.

Syntymäpäivää kunnioitetaan hieman ennenaikaisesti Tampereella Pyynikin urheilukentällä 7. syyskuuta 2019. Lauantaisen progressiivista ja psykedeelistä rockia tarjoavan tapahtuman pääesiintyjä on tamperelainen, kokenut ja taitava Pulse – The Finnish Tribute to Pink Floyd.

Vuonna 2005 perustettu Pulse on tullut tunnetuksi suurista ja huolellisista konserttitoteutuksistaan. Orkesteri on aiemmin tarjonnut elämyksiä mm. Tampereen Tullikamarilla, Tampere-talossa, Pyynikin kesäteatterissa ja keikkapaikoilla ympäri Suomen.

Autenttisen soundin lisäksi Pulse panostaa “ulkomusiikillisiin” seikkoihin. Kuten esikuvansa, Pulse tarjoaa myös visuaalisen kokemuksen, tällä kertaa The Wall -albumin hengessä toteutettuna. Kun vaikkapa Another Brick in the Wall, Comfortably Numb ja Is There Anybody Out There? soivat, Pyynikin urheilukentällä tapahtuu muutakin kuin ääniaaltojen väreilyä.

Koko lauantaipäivän ja -alkuillan kestävässä tapahtumassa esiintyvät myös Jaan Wessmanin tuoreen None for the Money, Two for the Show -albumin myötä rakentuva ryhmä Wessmania sekä tamperelainen progressiivinen poprockryhmä The Outer Sonics, joka julkaisi juuri toisen pitkäsoittonsa 2.

Ennakkomyynti tapahtumaan on käynnissä Lippupisteessä. Konserttilippu maksaa 29 euroa vuoden 2018 loppuun asti, jonka jälkeen hinta on 40 euroa. VIP-liput tulevat myyntiin lähiaikoina.

Tarkemmat infot keikasta videon alla.

*

The Wall 40 vuotta
la 7.9.2019
klo 16-22
– Pulse – The Finnish Tribute to Pink Floyd plays The Wall
– Wessmania
– The Outer Sonics
Pyynikin urheilukenttä, Tampere
29 e (31.12.2018 asti)
40 e (1.1.2019 alkaen)
(K-18, a-oikeudet, ruokamyyntiä)