Pohjoisin hämyilyn, outoilun, möyrinnän ja muun vastaavan tapahtuma Uleåborg Festival of Psychedelia tulee jälleen entistä ehompana

Uleåborg Festival of Psychedelia laajentuu ja laajentaa.

07.02.2019

Yksi maailman pohjoisimmista, ellei jopa pohjoisin hämymusiikin tapahtuma Uleåborg Festival of Psychedelia järjestetään viidettä kertaa 12-13.7. Oulussa Tukikohdalla.

”Numerologiassa numero viisi edustaa laajenemista. Siihen kuuluvat mm. kattavuus, sisältö, ymmärrys ja arvostelukyky. Itsen uudelleen tuottaminen materiaalisessa maailmassa.” kerrotaan tiedotteessa.

Merkit pitävät paikkaansa, sillä esiintymislavoja tulee tänä vuonna olemaan kolme sekä entistä isompi määrä taiteilijoita, visuaaleja ja näyttämötaidetta.

Outoilun, jumittelun, möyrinnän ja muun vastaavan ystäville tarjolla on herkkua kuten ruotsalainen Yuri Gagarin, virolainen Kannabinõid sekä saksalainen krautlegenda Electric Moon, jonka piti esiintyä festivaalilla jo vuonna 2015 mutta joutui tällöin perumaan. Kotimaisista tarjontaa edustavat muun muassa Mara Balls, Hebosagil, Räjäyttäjät sekä Boar.

Festivaalin oheen on järjestetään myös liuta ennakkoklubeja.

Tapahtuman sosiaalisen median sivuille pääset täältä.

Lisää luettavaa